Simon keskeytti perheenisän vain 10 sekunnin jälkeen: vaihtoi kappaletta ja sai tuomarit ällistymään

Kykykilpailuissa hienointa on se, kun yleisö tai sinä itsekään ette ole vielä aivan varmoja siitä, mihin esiintyjä pystyykään, mutta sitten hän tekeekin jotain, mikä jättää katsojat täysin sanattomaksi.

Kun näkee esimerkiksi esiintyjän, jonka ääni on jumalaisen kaunis tuntuu oudolta, etteivät he ole koskaan aiemmin vielä nousseet mistään pinnalle taitojensa takia.

Samaa voidaan sanoa tämän perheenisän esityksestä.

Gary Barker nimisen perheenisän suurin haave oli ollut päästä edes seisomaan sisään jonoon sinne samaan rakennukseen, jossa kilpailijat odottivat vuoroaan päästä X-Factor -tuomareiden eteen.

Tuo päätös oli lopulta kohtalokas, sillä se vei miehen kauas niistä pienistä pubeista ja ravintoloista, joissa hän oli aiemmin elämässään esiintynyt.

Pienetkin askeleet ja ponnistukset voivat joskus johtaa hyvin suuriin asioihin elämässä ja juuri siksi niin monet varmasti osallistuvatkin X-Factorin kaltaisiin kykyjenetsintäohjelmiin.

Osa kilpailijoista onnistuu tavoittamaan unelmansa, kun taas osa joutuu pettymään karvaasti.

Gary Barker
Gary Barker kertoi haluavansa jotain enemmän perheelleen, kun hän haki mukaan ohjelmaan. (Kuvakaappaus / Youtube)

Laulajana ravintoloissa ja risteilyillä

Gary Barker oli toiminut jo vuosia laulajana erilaisissa ravintoloissa sekä hotelleilla ennen kuin hän päätti ottaa riskin ja astua seisomaan tuomariston eteen X-factor ohjelmassa.

Viihdytettyään satoja, ellei jopa tuhansia, ihmisiä vuosien aikana urallaan Gary oli kuitenkin kyllästynyt pieniin kuvioihin.

Hän halusi saavuttaa enemmän itsensä sekä perheensä vuoksi.

Valtavaan suosioon nousseella koe-esiintymisvideolla voimme nähdä, kuinka hermostunut perheenisä astelee tuomariston eteen lavalla.

Sharon Osborne on aluksi kaikkea muuta kuin vaikuttunut miehen olemuksesta, mutta antaa tämän kuitenkin yrittää.

Gary Barker, X-factor
Barker toivoo, että hänen iloinen ja letkeä esityksensä riittäisi hurmaamaan tuomarit. Kuva: Youtube

Käski vaihtaa laulua – sitten tapahtui ihme

Gary aloitti koe-esiintymisen laulamalla Bruno Marsin kappaletta ”Uptown Funk”, mutta Simon Cowell ei sulattanut esitystä samalla kun muutkin tuomarit pyörittelivät päitään.

Gary ei kuitenkaan halunnut luovuttaa, vaan hän pyysi saada esittää toisen kappaleen.

Keskusteltuaan hetken tuomarit antavat hänelle luvan esittää Sam Cooken kappaleen ”Change is Gonna Come”.

Tuon jälkeen kestää ehkä noin 7 sekuntia, kunnes tuomaristo on täysin lamaantunut miehen ilmiömäisen äänen edessä.

Garyn esitys saa aikaan sellaisia kylmiäväreitä, joita emme ole tunteneet aikoihin. Ei olekaan mikään ihme, että heti esityksen jälkeen nuori mies saa tuomaristolta neljä ”kyllä”-ääntä.

Mitä mieltä sinä olet? Kuuntele ja katso koko esitys alla olevalta videolta: