Papin kappalevalinta koskettaa tuomareita – Saa Simonin huutamaan: ”Parasta, mitä olen kuullut”

Sille on olemassa syynsä, minkä takia vanhan sanonnan mukaan jotkut lahjat ovat luojan lykky…

Isä Ray Kellyä on siunattu uskomattomalla lauluäänellä, mutta hän näkee silti itsensä aivan tavallisena pappina.

Hän työskentelee yhä päivittäin pappina St. Brigidin ja St. Mary’sin seurakunnissa Oldcastlessa Irlannissa. Leipätyönsä lisäksi isä Kellyllä on kuitenkin valtava palava intohimo musiikkia kohtaan ja hän rakastaa laulamista yhdessä raikkaiden seurakuntalaistensa kanssa kirkossa.

Hänellä ei kuitenkaan ollut aavistustakaan siitä, että tuo rakkaus musiikkia kohtaan johtaisi miehen lopulta esiintymään Britannian Talent-ohjelmaan.

Suomessakin esitetyn Talent-ohjelman esiintyjät ovat useimmiten nuoria, energisiä sekä innokkaita ihmisiä. Tuomariston edessä he esiintyvät melko itsevarmasti.

Isä Kelly on kyllä vuosien varrella esiintynyt paljonkin ihmisten edessä, mutta tällä kertaa tilanne oli toinen, sillä hänen piti antaa näyte laulutaidoistaan todellisten ammattilaisten edessä.

Hän päätti laulaa REM:in klassikkokappaleen ”Everybody Hurts” ja kun hän tarttui mikrofoniin, kukaan tuomaristosta ei vielä tiennyt, mitä odottaa.

Mutta kuuntele nyt, kuinka tämä uskomattoman kauniin äänen omaava pappi hurmaa koko areenan ja saa yleisön sekä tuomarit kananlihalle.

Tällaista ääntä ei saa kuulla ihan joka päivä, sillä se on niin tasainen ja voimakas. Kyse on nykypäivänä harvinaisesta yhdistelmästä, jonka myös tuomarit ja yleisö ymmärtävät!

Kun Simonin kaltainen tuomari ylistää miestä kaunein sanoin ja toteaa tämän olevan hänen ”suosikki esiintymisensä koskaan”, se kertoo jo paljon.

Tykkää ja jaa tätä upeaa ”Everybody Hurts” -kappaleen versiota myös kaikille ystävillesi, mikäli sinunkin mielestäsi isä Kelly on todellinen tähti!