Ohikulkijat eivät voi uskoa, mitä kappaletta poika on soittamassa – kääntyy ympäri ja saa koko juna-aseman pysähtymään

”Bohemian Rhapsody” on kappale, joka nousi suureen suosioon ja erottui massasta jo välittömästi ilmestymisensä jälkeen.

Suurelle joukolle Queen -yhtyeen faneista tuo oli se kappale, joka sai heidän leukansa loksahtamaan välittömästi.

Vielä yli neljä vuosikymmentä kappaleen julkaisun jälkeen vain harvat muut kappaleet ovat päässeet edes lähelle tämän mestarillisen ooppera/balladi/rock -kappaleen maailmaa.

Kappaleen tulkinta on haastavaa edes kaikkein taitavimmille muusikoille. Mutta tämä 12-vuotias poika ei pelännyt silti istua pianon ääreen ja antaa parastaan.

Hän ei ainoastaan aio soittaa yhtä rockhistorian ikonisimmista kappaleista, vaan hän aikoo tehdä sen julkisella pianolla suuren yleisön ympärillä keskellä Lontoota.

Kuva: YouTube

Cole Lam ei ainostaan soita pianoa, vaan hän soittaa myös kitaraa sekä klarinettia.

Hän kirjoittaa sanoja, laulaa ja säveltää musiikkia – nuoren miehen YouTube -kanavalla on jo yli 120 000 seuraajaa.

Kun poika asteli julkisen pianon äärelle kiireilesellä asemalla Lontoon keskustassa, ei kenelläkään ohikulkijalla kuitenkaan ollut aavistustakaan siitä, mitä olisi luvassa.

Kaksi paikalla ollut miestä jopa joutuivat kävelemään nuoren pianistin luo kysyäkseen tältä, aikoiko hän todella soittaa yksin pianolla Queenin Bohemian Rhapsody -kappaleen, johon poika vastasi vain eleettömällä nyökkäyksellä.

Kuva: YouTube

Kun Cole aloittaa soittamisen, alkaa ympärille valua nopeasti lisää ihmisiä seuraamaan tilannetta. Muutoin niin hektinen juna-asema muuttuu hetkekssä hiljaiseksi, kun kaikki pysähtyvät seuraamaan nuoren taiturin soittamista.

Hän jopa lisää kappaleeseen oman säväyksensä tietyissä kohdissa saadakseen siitä enemmän omanlaisensa – ja se toimii tehden upeasta kappaleesta vielä ainutlaatuisemman.

Kun hän on soittamassa viimeisiä nuotteja koko ympärille kertynyt yleisö yltyy seisoviin suosionosoituksiin taputtaen. Tuolloin vaatimaton virtuoosi nousee ylös penkistään ja vilkaisee yleisössä kuvannutta kameraa.

Tämä nuorimies ei soita kehujen takia, vaan siksi, että hän rakastaa musiikkia.

Kuuntele nyt vaikka itse tämä upea versio alla olevalta videolta, joka on kerännyt jo nopeassa ajassa yli 10 miljoonaa katselukertaa:

Todella taitava 12-vuotias poika, ei voi muuta sanoa. Tuollaisen esityksen kuuleminen keskellä kiireistä ja stressaavaa päivää on varmasti tarjonnut mukavaa piristystä myös kaikille ohikulkijoille. Jaa tätä artikkelia, jotta kaikki saisivat nähdä tämän pojan uskomattomat taidot!