Nuori mies halvaantui kolarissa – mutta kuuntele nyt, kuinka hänen äänensä saa tuomariston kyyneliin

25-vuotias David Francisco muutti Nashvilleen vuonna 2016 voidakseen keskittyä musiikkiuraansa. Vain kolme viikkoa muuttamisen jälkeen hän jäi punaisia valoja päin ajaneen auton alle ajaessaan polkupyörällä.

Nyt hän on toipunut kuin ihmeen kaupalla ja kykenee liikkumaan kainalosauvojen kanssa, vaikka hän alunperin halvaantui kokonaan alavartalostaan onnettomuudessa.

David on yksi niistä ihmisistä, jotka osallistuivat tämän tuotantokauden American Idoliin. Hänen tarinansa ja esityksensä jättivät tuomaristoon lähtemättömän vaikutuksen.

Ei muista mitään onnettomuudesta

David Francisco ei muista mitään itse onnettomuudesta, mutta ensimmäinen asia, josta hänellä on muistikuvia, on herääminen sairaalan sängyllä. Hän huomasi välittömästi, ettei kykene tuntemaan jalkojaan.

Lääkärit kertoivat miehelle hänen halvaantuneen vyötäröstä alaspäin, minkä jälkeen hän kuvitteli koko elämänsä olevan ohitse. Seuraavien kuukausien ajan hän itki päivittäin kuvitellen, ettei mikään enää voisi palata normaaliksi.

Eräänä iltana maatessaan sängyssä hän huomasi yllättäen, että toinen hänen jaloistaan liikahti aivan pikkiriikkisen. Tuosta päivästä lähtien hän kävi läpi kovaa kuntoutusta aina tähän päivään saakka, jonka ansiosta hänen tilansa on parantunut uskomattomalla tavalla.

Palautumisjakson aikana hän sai yllättäen viestin vanhalta ystävältä, josta tuli myöhemmin hänen vaimonsa.

Voit katsoa tämän ällistyttävän esityksen alla olevalta videolta:

https://youtu.be/eZgEOGLMgaI

Miten uskomaton ja koskettava tarina onnellisen lopun kera.  Jaa tätä jollekin ystävällesi, jonka uskoisivat ilahtuvan tämän näkemisestä!