Miehen ääni muuttuu kesken klassikon – shokeerasi tuomariston ja nousi maailmanlaajuiseksi sensaatioksi

Pelkästään suurten artistien kuten Céline Dionin tai Andrea Boccellin tulkitseminenkin voi olla tehtävä, joka osoittautuu liian haastavaksi monille laulajille.

Mutta Marcelito Pomoy päätti asettaa riman hieman korkeammalle – tulkitsemalla heitä molempia samassa kappaleessa täydelle salille. Nyt hänen esityksensä on villinnyt ihmiset ympäri internetin.

Marcelito Pomoy nousi hetkessä internetsensaatioksi sen jälkeen, kun hän esitti sekä tenori että sopraano osuudet Céline Dionin ja Andrea Bocellin kauniista kappaleesta ”The Prayer”.

Video hänestä laulamassa tuon upean kappaleen miehelle sekä naiselle tarkoitettuja osuuksia on nyt kierrellyt Youtubessa muutaman vuoden ajan.

Esiintyi jälleen

Hiljattain Marcelito pääsi näyttämään taitonsa nousemalla lavalle America’s Got Talent: Champions -ohjelmassa. Ohjelmaan on kutsuttu aiempien kausien voittajia, jotka saavat uuden mahdollisuuden kilpailla ja palata valokeilaan.

Marcelito voitti itse vuonna 2011 Filippiineillä järjestetyn Talent -ohjelman.

Ja aivan kuten hän tuolloin vuosia aiemmin onnistui hurmaamaan yleisön upealla laululla sekä kahdella erilaisella äänellään, sai Marcelito jälleen koko tuomariston ällistymään.

Tuomariston leuat loksahtivat

Tuomarit, Simon Cowell etunenässä. eivät voineet kuin ihastella miehen esitystä suut auki, kun tämä nuori mies täräytti ilmoille sekä Céline Dionin että Bocellin osuudet kappaleesta.

Marcelito on todellakin ainutlaatuinen tähti, eikä olekaan mikään ihme, että nyt hänen uusi versionsa tästä kappaleesta on jälleen villinnyt koko maailman.

Tämä esitys on niin upea, että välillä on pakko pysähtyä nipistämään itseä kädestä, että voi edes uskoa sen olevan totta. Jos et usko itse, niin katso koko esitys alla olevasta videosta:

(kappale alkaa videolla ajassa 2:50)

https://youtu.be/hcgvYr2nlrk

Paina Jaa-nappia, jotta myös ystäväsi saavat kuunnella tämän upean esityksen!