Isä ei ollut koskaan kuullut poikansa esiintyvän – katso nyt reaktiota, kun hän alkaa laulaa

Justin Rhodes aloitti pianon soittamisen ollessaan vain 3-vuotias. Vuosien varrella hän opetteli soittamaan myös lukuisia muita soittimia vanhempiensa suureksi iloksi, mutta ura musiikin parissa tuntui kuitenkin epävarmalta suunnitelmalta.

Vuosia myöhemmin hän päätti jahdata tuota nuoruuden unelmaansa osallistumalla America’s Got Talent -ohjelmaan. Yleisöön hän oli kutsunut mukaan isänsä.

Justinin isä ei ollut kuullut poikansa ikinä esiintyvän tämän lapsuuden jälkeen ja hänen reaktionsa Justinin avatessaan suunsa kertoo kyllä kaiken.

Pienestä pojasta saakka musiikilla on ollut valtava merkitys Justin Rhodesin elämässä. Hän opetteli soittamaan pianoa hyvin nuorena, mutta hänen vanhempansa eivät halunneet pojan panostavan koko elämäänsä johonkin niin epävarmaan asiaan kuin musiikkiin.

Lopulta tilanne eskaloitui niin pitkälle, että Justin päätti muuttaa omillaan New Yorkiin voidakseen tavoitella unelmiaan muusikkona.

Halusi artistiksi

Musiikkialalla kilpailu on kuitenkin kovaa ja Justin joutui taistelemaan. Hän soitti ja esiintyi baareissa sekä pienissä kuppiloissa, mutta nuo pitkät yöt ja illat eivät tuntuneet tuottavan tulosta.

Kyse oli hyvin synkästä ajanjaksosta hänen elämässään, mutta lopulta hänen oli vielä kerran yritettävä ottaa se seuraava askel.

Justin Rhodes
Kuva: Youtube / America’s Got Talent

Justin päätti hakea mukaan America’s Got Talent -ohjelmaan ja mukaansa hän pyysi yleisöön hyvin erityisen vieraan.

Kuuli poikansa laulavan ensimmäistä kertaa

Yleisössä istui Justinin isä. Heidän suhteensa ei ollut voinut kovin hyvin viimeisten vuosien aikana, mutta Justin halusi mahdollisuuden näyttää isälleen, mihin hän todella pystyi ja kuka hän sisimmässään oli.

Justin Rhodes
Kuva: Youtube / America’s Got Talent

Isä ei ollut kuullut koskaan poikansa laulavan, joten kun Justin esitti koko innokkaalle yleisölle Aviciin kappaleen Wake Me Up itseään pianolla säveltäen, ei isä voinut enää pidätellä kyyneleitä.

Murtui kyyneliin

Musiikki voi tuoda ihmisiä niin paljon lähemmäs toisiaan. Justinin kohdalla tämä esitys oli käännekohta hänen suhteessa isäänsä.

Katso koko upea esitys ja isän koskettava reaktio alla olevalta videolta:

https://youtu.be/AEp3ojFXnRA
https://youtu.be/ULQrtqoGtec