”Hallelujah” lähtee soimaan – se, mitä taitoluistelija tekee seuraavaksi jäällä, jättää kaikki sanattomiksi

Jos pitäisi nimetä yksi kappale, joka todella saa otteen kenen tahansa sydämestä, niin se olisi varmasti ”Hallelujah”.

Leonard Cohenin ajaton mestariteos on koskettanut miljoonia ihmisiä sen jälkeen, kun se julkaistiin vuonna 1984. Se on myös kappale, josta on nähty monia erilaisia upeita tulkintoja vuosien varrella.

Olemme kuulleet sen hääjuhlissa, koelauluissa, pianolla, sekä muiden laulujen joukkoon mixattuna – mutta tämän esityksen tyyliin kuultuna se saa minut liikuttumaan enemmän kuin mikään pitkään aikaan.

Tässä on Taryn Jurgensen, joka käyttää tätä kappaletta hyväkseen hyvin erityisessä ja taiteellisessa esityksessä…

Luistellut jo pienestä lähtien

Monet meistä voivat vain haaveilla pystyvänsä seisomaan taitoluistimilla ja seuraamaan perässä näistä mahdottoman näköisistä esityksistä toiseen. Mutta Taryn Jurgensenin hypyt, piruetit sekä ylelliset kaarrokset ovat jotain, mitä ei ihan joka päivä pääse näkemään.

Taryn on harrastanut taitoluistelua jo nuoresta lähtien – ja hän on erittäin taitava. Siitä ei ole epäilystäkään.

Ja tässä esityksessä hän juuri näyttää todellakin sen, mitä kaikkea hän osaa.

Ajoittaa liikkeet täydellisesti

Kun Taryn saapuu jäälle, on hallissa täysin hiljaista, mutta vain hetkeä myöhemmin kaunis kappale ”Hallelujah” lähtee soimaan kovaäänisistä. Taryn lähtee liikkeelle laulaja Alexandra Burken esittämän version tahtiin, eikä mene kauaa ennen kuin yleisöllä on jo kyyneleet silmissä.

Tarynin jokainen liike on täydellinen ja hänen rytminsä osuu tismalleen yksiin musiikin kanssa. Esitys on niin elegantti ja kaunis, että sitä on vaikea yrittää edes kuvailla, ellei ole itse nähnyt jotain vastaavaa. Sen päätteeksi hän saa osakseen valtavat suosionosoitukset yleisöltä.

Ei ole mikään ihme, että tätä videota on katseltu jo yli 14 miljoonaa kertaa Youtubessa. Se on yksinkertaisesti lumoavaa katseltavaa.

Katso nyt vaikka itse alla olevasta ikkunasta ja takaan, että ihastut tähän esitykseen:

Jaa tätä, jotta kaikki ystäväsikin saavat nähdä Tarynin uskomattomat taidot!