8 miestä seisoo keskellä peltoa – upea versio klassikosta saa aikaan välittömät kylmät väreet

Harvinaisen kaunis ja herkkä ”You Raise Me Up” -kappale on noussut nopeasti yhdeksi viime vuosikymmenten suurista klassikoista.

Secret Gardenin kirjoittaman kappaleen kenties kuuluisimman version on levyttänyt Josh Groban, mutta siitä on saatu kuulla satoja erilaisia tulkintoja 2000 luvun aikana.

On kuitenkin olemassa vain kourallinen versiota, jotka ovat yhtä kauniita ja lumoavia, kuin BYU Voca Point -ryhmän esittämä tulkinta.

Toisin kuin hyvin monet muut klassikkoa tulkitsevat artistit, niin BYU Vocal Point -ryhmän jäsenet päättivät tehdä jotain hyvin erilaista.

Heidän kappaleessaan ei nimittäin kuulla ainuttakaan instrumenttia. Ajatuksena tuo voi kuulostaa ensin hieman kolkolta, mutta ryhmän acapellana esittämä tulkinta on jotain, mitä et ole koskaan aiemmin kuullut.

Miehet tuottavat kaikki kappaleessa kuullut soinnut sekä melodiat vain omilla äänillään.

byu vocal point, you raise me up
Kuva: Youtube

Tämän lisäksi he ovat harjoitelleet ja hioneet esityksensä hienoihin osiin, jotka täydentävät toinen toisiaan aivan ilmiömäisellä tavalla.

Kun tähän yhdistää ryhmän vehrellä nummella kuvatun musiikkivideon, on lopputulos jotain hyvin taianomaista.

byu vocal point, you raise me up
Kuva: Youtube

Versio on hyvin erilainen kuin monet muut tämän modernin klassikon tulkinnat, mutta siitä huolimatta se on saanut osakseen paljon ylistystä ympäri maailman.

Videota esityksestä on katseltu Youtubessa jo yli seitsemän (!) miljoonaa kertaa, mikä todella kertoo jotain sen laadusta.

Kuuntele ja katso itse. Voin taata, että tunnet kylmiä väreitä:

Miten upea esitys! Paina nyt JAA-nappia, jotta myös ystäväsi saavat nauttia näiden nuorten miesten upeasta esityksestä.