6-vuotias valitsi Elviksen klassikkokappaleen – avaa suunsa ja jättää kaikki sanattomiksi

On helppoa ymmärtää, miksi Elvis Presleyn lempinimi oli ”The King”, eli kuningas.

Ilmiömäisen lauluäänen, maagisten kappaleiden sekä ainutlaatuisten esitystensä ansiosta hänestä tuli rock ’n rollin ikoni ympäri koko maailman ja vielä tänäkin päivänä Elviksen kappaleet ovat kaikille tuttuja ja niitä tulkitaan edelleen.

Yksi vaikuttavimmista tulkinnoista, jonka olen koskaan kuullut, on 6-vuotiaan Claire Crosbyn esitys.

Pieni tyttö, joka rakastaa laulamista sekä esiintymistä päätti tarttua esityksessään tulkitsemaan Elviksen klassikon Can’t Help Falling In Love vuodelta 1961.

– Hän on harjoitellut todella kovasti ukulelen soittamista, perhe kirjoittaa videon yhteydessä Youtubessa.

Lopputulos on todellinen hitti, joka leviää vauhdilla ympäri maailman. 6-vuotias Claire Crosby ei ainoastaan soita kappaletta itse ukulelellaan, vaan hän myös laulaa enkelimäisellä äänellään uppoutuen täysin musiikin maailman. Aivan ilmiömäistä kuultavaa ja katseltavaa!

claire crosby, elvis
Kuva: Youtube

Villi menestys internetissä

Ei siis olekaan mikään ihme, että video on saanut jo yli 33 miljoonaa katselukertaa.

– Jos hänellä on jo nyt noin kaunis ja enkelimäinen ääni, niin kuvitelkaa, millainen se on hänen kasvettuaan aikuiseksi, eräs kuuntelija kommentoi.

– Sinä et voi nähdä meitä, mutta jos voisit, niin näkisit lukuisia onnellisia ja tunteikkaita kyyneleitä juuri nyt. Kirjaimellisesti kaunista. Bravo, nuori tyttö, toinen jatkaa.

Kuuntele ja nauti itse – suosittelen varaamaan myös nenäliinoja mukaan:

On helppoa nähdä, kuinka paljon tämä tyttö rakastaa laulamista sekä esiintymistä. Eikö olekin kaunista kuultavaa?

Ole hyvä ja jaa tätä artikkelia, jos sinunkin mielestäsi useampien ihmisten pitäisi saada kuulla 6-vuotiaan tytön upeaa esitystä.

Jopa Elvis olisi ylpeä tästä!