6 lapsen isä lyö Simon Cowelin ja muut Talent-tuomarit ällikällä upealla versiollaan Bee Geesin klassikosta

Suositun Talent -ohjelman tuomari Simon Cowell ei ole tunnettu siitä, että hän olisi helposti hurmattavissa oleva pehmo tuomari missään tuomaroimassaan ohjelmassa – itseasiassa täysin päin vastoin.

Siltikin aika ajoittain saamme nähdä tapauksia, joissa myös Cowelin kyyninen sydän vaikuttaa liikuttuvan.

Juuri niin tapahtui myös silloin, kun kuuden lapsen isä Michael Ketterer asteli lavalle tämän kauden America’s Got Talent -ohjelmassa.

Aluksi Michael vaikutti hyvin hermostuneelta ja ujolta.

Hän selitti tuomareille, että hänellä on yhteensä kuusi lasta, jotka ovat kaikki tulleet hänen luokseen huostaan otettuina. Hän palvelee yhteiskuntaa myös työkseen, sillä mies toimii lastentauteihin erikoistuneena hoitajana mielenterveysongelmaisille potilaille.

Hän kertoi lähteneensä mukaan ohjelmaan alun perin vain antaakseen inspiraatiota perheelleen ja etenkin lapsilleen.

Seuraamalla unelmiaan Michael halusi näyttää lapsille, että myös he voivat saavuttaa elämänsä suurimmat haaveet. Hän halusi näyttää näille, ettei mikään ole mahdotonta ja sen, että lapset voivat haaveilla asioista ja heidän tulee jahdata noita haaveita elämässään loppuun saakka.

– Sinulla ei ole aikaa unelmoida, kun yrität vain selviytyä, hän kertoi tuomareille viitaten lastensa historiaan.

Miten mahtava ihminen. Etenkin ajatellen noita lapsia, jotka ovat tulleet hänen luokseen lastenkodeista, eikä heidän elämänsä ole ollut mitään ruusuilla tanssimista.

Michael päätti esittää tuomareille Bee Geesin klassikkokappaleen ”To Love Somebody”. On lähes mahdotonta olla vuodattamatta muutamaa liikutuksen kyyneltä, kun kuulet tämän miehen uskomattoman äänen.

Kuuntele se alapuolelta ja kerro meille mitä mieltä sinä olet:

https://youtu.be/qFy5XyZsUeo

Jos sinunkin mielestäsi tämä oli aivan uskomattoman upea esitys, niin ole hyvä ja jaa tätä kappaletta eteenpäin, jotta kaikki maailman ihmiset saavat nähdä Michaelin esityksen. Tämä omistautunut kuuden lapsen isä on todelinen roolimalli meille kaikille!