28-vuotias päätti pelastaa sisarensa pojan – 6 kuukautta myöhemmin hänen suunnitelmansa paljastuu

Elämä ei ole aina helppoa. Joillekin jokainen arkipäivä voi olla silkkaa kamppailua.

Juuri niin tapahtui myös 28-vuotiaalle Marcio Donaldsonille, joka asui Kaliforniassa Yhdysvalloissa.

Nuoruuden viettäminen Comptonissa kaupungissa ei ollut helppoa 28 vuotiaalle Marcio Donaldsonille. Hän kasvoi ympäristössä, jossa huumeet ja köyhyys olivat arkipäivää. Useimmat hänen nuoruuden ystävistään ovat joko vankilassa tai kuolleita.

Marcio oli hyvin tietoinen siitä, että sama kuvio toistui helposti sukupolvelta toiselle huonojen olosuhteiden jatkuessa. Kyse oli siitä, että he syntyivät köyhyyteen, aivan kuten hänen äitinsä ja isoäitinsäkin.

Kun Marcion sisko sai ensimmäisen lapsensa, Rashadin, Marcio tiesi, mikä poikaa odottaisi kotona: Elämä köyhyydessä ja kurjuudessa.

Hän ei yksinkertaisesti voinut antaa sen tapahtua. Niinpä hän päätti toimia.

Marcio ja hänen siskonsa kasvoivat yksinhuoltajaäitinsä kanssa pienessä asunnossa – kuten niin monet muutkin Comptonissa.

Heidän äitinsä yritti elättää ja tukea lapsia keinoilla millä hyvänsä, mutta lopulta he kuitenkin joutuivat huostaan otetuiksi ja sijoitetuiksi sijaiskoteihin.

Marcion elämä on ollut alusta asti kamppailua paremman elämän toivossa. Yksi asia, joka sai hänet jatkamaan taistelua, oli musiikki.

Facebook / Marcio Donaldson

Niinpä Marcio päätti hakea mukaan suosittuun American Idol tv-ohjelmaan, mutta ei kuitenkaan päässyt jatkoon. Nuori mies ei kuitenkaan luovuttanut, vaan hän haki uudestaan jälleen seuraavana vuonna.

Tällä kertaa hän asteli lavalle siskonsa pieni Rashad poika sylissään.

Puoli vuotta aiemmin Marcion sisko oli joutunut ongelmiin, eikä hän enää kyennyt huolehtimaan lapsestaan. Marcio havahtui yllättäen siihen, että sosiaalivirastontyöntekijät koputtivat hänen oveensa pieni Rashad sylissään.

– He tulivat luokseni ja sanoivat, että minulla on 10 minuuttia aikaa päättää, aionko huolehtia hänestä. Muutoin hänet lähetettäisiin sijaiskotiin, Marcio sanoo.

Hän vilkaisi pientä sisarenpoikaansa ja teki päätöksensä.

Go Fund Me

– Ei kiitos. Minä aion huolehtia hänestä. En halunnut, että hän joutuisi viettämään samanlaisen nuoruuden kuin me. Halusin tehdä tämän häntä varten.

Siitä lähtien Marcio on huolehtinut siskonsa pojasta kuin oikea isä.

– Se oli täysin oikea ratkaisu. Hän on muuttanut koko elämäni, Marcio sanoo.

Voit katsoa Marcion uskomattoman esityksen, joka hurmasi koko tuomariston kertaheitolla, alla olevalta videolta.

https://youtu.be/Mp4LeOWNzXI