2 teiniä valmistautui laulamaan duettoa – katso nyt pojan reaktiota, kun tyttö avaa suunsa

Tänä päivänä olemme tottuneita näkemään toinen toistaan uskomattomampia suorituksia televisio-ohjelmissa kuten Idols, Talent ja X-Factor. Joskus saatamme kuitenkin unohtaa, että myös näiden ulkopuolelta voi löytyä todella taitavia esiintyjiä, joita on vain vähän vaikeampi löytää.

He eivät ehkä saa yhtä paljon huomiota, mutta ansaitsevat kuitenkin vähintään yhtä suurta kunnioitusta kuin ne, jotka ovat päättäneet lähteä televisioon.

Kaksi kuoronjäsentä yllätti koko yleisön joulukonsertissa Irlannissa. Kyse ei kuitenkaan ollut heidän kappalevalinnastaan, joka sai yleisön haukkomaan henkeä. Esitys nousi valtavaan suosioon etualalla laulavan nuoren miehen reaktion takia, kun hän kuulee lavalla olevan nuoren naisen avaavan suunsa ensimmäistä kertaa.

Eräänä jouluisena sunnuntaina Mount Sion kuoro Waterford Citystä Irlannissa oli esiintymässä joulukonsertissa, jossa he esittivät ”Shallow” -kappaleen elokuvasta ”A Star is Born”.

Elokuvassa kappaleen esittävät supertähti Lady Gaga sekä näyttelijä Bradley Cooper, joten kyse ei ole mistään helpoista saappaista nuorille laulajille täytettäväksi.

Facebook / Cohmedy

Kuorosta oli valikoitu Jessica Reinl ja Chistopher Halligan, jotka olisivat se kaksikko, joka esittäisi tämän dueton. Kyse oli myös mahdollisuudesta heille näyttää, että he kykenivät esittämään näinkin haastavan kappaleen.

Christopher aloitti esityksen rauhallisella ja kauniin matalalla lauluäänellään. Kaksikko oli toki laulanut aiemminkin yhdessä kuorossa, mutta nyt kyse oli jostain täysin erilaisesta tilanteesta.

Kun lopulta tuli Jessican vuoro tarttua mikrofoniin, Chirstopherin leuka putosi välittömästi. Hän ei voinut kääntää katsettaan pois Jessican upeasta esityksestä odottaessaan jälleen omaa vuoroaan. Vaikka he olivat laulaneet aiemminkin yhdessä, tuo hetki vaikutti siltä, kuin Christopher olisi kuullut Jessican laulavan ensimmäistä kertaa.

Katso nyt alla olevaa videota, niin ymmärrät mitä tarkoitan. Kyse on todellakin maailmanluokan tulkinnasta tästä upeasta ja kauniista kappaleesta.

Ei ole mikään ihme, että tätä videota on katseltu jo yli 27 miljoonaa kertaa sen jälkeen, kun se julkaistiin joulukuussa 2018.

Jaa tätä upeaa esitystä Facebookissa, jos kaksikon duetto oli sinustakin uskomattoman kaunista kuultavaa. Minä olen täysin varma, että Jessica ja Chistopher tulevat menemään vielä pitkälle urallaan!