Yksinkertainen testi paljastaa jotain hyvin kiinnostavaa persoonallisuudestasi: Näetkö ensin huulet vai puut?

Miksi me ihmiset teemme elämässämme juuri ne tietyt valinnat? Mikä tekee meistä tällaisia kuin olemme? Miksi minä olen tällainen ja sinä tuollainen? Nämä ovat kysymyksiä, jotka ovat mietityttäneet ihmisiä sekä etenkin filosofeja jo vuosisatojen ajan.

Aikoinaan ennustajat tutkivat käsiä ja kristallipalloja kertoen tulevasta ja heidän uskottiin voivan oikeasti ennustaa tulevaisuutta.

Kyse on kuitenkin vain yhdestä monista tavoista, joita ihmiset ovat käyttäneet saadakseen selvyyttä omaan tarkoitukseensa taikka elämäänsä ja tällaisiin on hyvä suhtautua aina pienellä huumorilla – samaan aikaan on kuitenkin todettava, että tällaiset testit ja tutkiskelut voivat paljastaa jotain melko mielenkiintoista persoonastasi.

Tänä päivänä se on enemmän totta kuin koskaan, sillä erilaisia testejä löytyy internetistä roppakaupalla.

Voi olla sekä hauskaa että jännittävää tehdä internetistä löytyviä persoonallisuustestejä etsien vastauksia siihen, miksi olet sellainen kuin olet. Tärkeintä on kuitenkin osata suhtautua näihin testeihin myös sopivalla huumorilla, sillä kyse ei monesti ole mistään tieteellisestä tutkimuksesta.

Yllättävän monesti tulokset ovat kuitenkin varsin oikeassa.

Mitä näet kuvassa ensimmäisenä

Tässä on yksi hauska testi, johon törmäsin hiljattain intenretissä.

Kyse on kuvasta, joka on tehty hieman hämäävällä tavalla. Siinä voi nähdä erilaisia asioita omista silmistä ja aivoista riippuen.

Testin mukaan ensimmäisenä kuvassa näkemäsi asia voi kertoa jotain hyvin mielenkiintoista siitä, millainen sinä olet persoonana.

Katso nyt siis alla olevaa kuvaa ja mieti tarkkaan: Mitä sinä näet siinä ensimmäisenä?

Näitkö ensimmäiseksi huulet vaiko kenties puut?

Kerromme seuraavaksi, mitä valintasi kertoo sinusta persoonana.

Kuvituskuva: Pexels

Näitkö ensimmäisenä huulet?

Jos näit kuvassa ensimmäisen huuliparin, niin olet vetäytyvä ja tarkkaileva persoona, jolla on tapana olla melko hiljainen aluksi, kun tapaat uusia ihmisiä.

Kaipaat mutkatonta elämää ja kuljet mielelläsi virran mukana.

Arvostat toisissa ihmisissä rehellisyyttä hyvin korkealle ja siksi saatat välillä myös luottaa muihin ihmisiin hieman liian paljon – vaikka oletkin viisas ja mietteliäs ihminen.

Et pidä omilla saavutuksillasi kehuskelusta työ- tai yksityiselämässä, vaan saat nautintoa elämän muista osa-alueista.

Näitkö sittenkin ensin puut?

Jos sen sijaan katseesi kiinnittyi ensimmäisenä kuvassa puihin, niin olet hyvin tasapainoinen ihminen, joka ei voi hyväksyä sitä, että sinut koetetaan ohittaa tai hiljentää.

Sinulla kestää kauan ennen kuin suostut luottamaan ihmisiin ja moni voikin kuvailla sinua salamyhkäiseksi tai varautuneeksi, vaikka todellisuudessa kyse on voimasta.

Et esittele omia mielipiteitäsi suodattamatta muille, vaan pohdit aina tarkkaan kaikki mahdolliset vaihtoehdot ennen jokaista päätöstä.

Mitä sinä näit kuvassa ensimmäisenä ja osuiko se lähelle kuvauksellaan sitä, millainen persoonallisuus sinulla on?

Paina nyt siis JAA-nappia, jotta myös ystäväsi saavat kokeilla tätä!