Varoitus kesän helteiden keskellä – ÄLÄ missään nimessä laita mehujäätä tai jäätelöä vaginaasi

Tällä hetkellä Suomessa nautitaan todelliesta lämpöaallosta ja aivan kuten viime kesänäkin monissa muissa Euroopan maissa, niin lämpötilat ovat olleet paikoin ennätyksellisen korkeita.

Joidenkin ennusteiden mukaan lämpötilojen ennustetaan vain nousevan entuudestaan tästä vielä tulevien päivien aikana.

Tästä johtuen ihmiset ympäri Euroopan ovatkin kehitelleet jos jonkinlaisia keinoja viilentääkseen itseään. Toiset istuvat varjossa, toiset juovat paljon vettä, kun taas osa viihtyy sisällä tuulettimien äärellä.

Nyt brittilehti Mirror on kuitenkin jakanut varoituksen naisista, jotka ovat epätoivossaan yrittäneet viilentää itseään laittamalla jäätelöä vaginaansa. Tämä metodi on kuitenkin niin kyseenalainen, että asiantuntijat varoittavat kaikkia kokeilemasta samaa.

Kuumalla ihminen voi tulla nopeasti epätoivoiseksi pienenkin viilennyksen suhteen. On tietysti tärkeää huolehtia siitä, ettei ole haitallisessa auringossa liian pitkään, mutta samalla pitäisi osata käyttää järkeä sen suhteen, miten itsensä viilentää.

Parhaita keinoja ovat varjossa oleskelu ja nesteen nauttiminen.

Asiantuntija varoittaa

Jos taas tilanne pääsee liian epätoivoiseksi, voivat ihmiset turvautua todella omituisiin keinoihin ja tällöin lopputulos voi olla mitä tahansa.

Kuva: Shutterstock

Jäätelön laittaminen vaginaan – ilmeisimmin jonkintyyppisen mehujään –  kuten brittilehti The Mirror kertoo naisten tehneen helteen takia, on kuitenkin jotain, mihin kenenkään ei pitäisi ryhtyä. Tätä mieltä on myös lääkäri Sarah Welsh.

Hän antoi asiasta kommentit Metrolle, joka kertoi kyseisestä käsittämättömästä ”trendistä” aiemmin.

– Vaginan iho on hyvin herkkää. Sen takia muualla harmittomalta vaikuttavat esineet voivat kosketuksissa vaginan kanssa aiheuttaa tulehduksia, ärsytystä tai vammoja. On monia asioita joita sinne ei pitäisi koskaan laittaa ja jäätelö on yksi niistä, lääkäri varoittaa.

Kuva: Shutterstock

Jakaa tärkeää varoitusta

Lääkäri muistuttaa Mirrorin haastattelussa myös siitä, että sokeriset jäätelöt, kuten mehujäät, voivat sotkea vaginan luonnollisia pH-arvoja aiheuttaen ongelmia. Ikävä riski on myös siinä, että jäätelö ”katkeaa” ja jää jumiin.

Joten jos kukaan, jostain ihmeen syystä, on kuullut tai kuvitellut viilentävänsä itseään tällä kyseenalaisella keinolla, niin tässä on varoitus: ÄLÄ TEE SITÄ.

Ole hyvä ja jaa tätä käsittämätöntä – joskin huvittavaa – varoitusta.