Vain kaikkein älykkäimmät ihmiset osaavat lukea ylösalaisin olevaa tekstiä – osaatko sinä?

Aivojen harjoittaminen on aivan yhtä tärkeää kuin liikunnan harjoittaminen kehosi vuoksi. Säännöllinen aivojumppa pitää aivosi vireystilan ylhäällä ja ainakin itse tunnen ajatuksen juoksevan hieman nopeammin sen jälkeen, kun olen ratkonut ristisanoja tai sudokuja.

Kyse voi olla harjoitteena kuitenkin mistä tahansa asiasta, joka pakottaa aivosi ajattelemaan hieman normaalista poikkeavalla tavalla.

Tekstin lukeminen takaperin tai ylösalaisin on yksi näistä tavoista: se pitää aivosi aktiivisina ja samalla parantaa lukutaitoasi.

Luova ajattelu tai monipuolisempi mietintä – niin sanottu ”outside the box” -ajattelu – on jotain, mikä on toisille ihmisille huomattavasti toisia helpompaa. Se voi kertoa siitä, että olet älykäs ja nopea ongelmanratkaisija.

Haasta omat aivosi

Aivojen ongelmanratkaisutaitoja on kuitenkin mahdollista kehittää yhdessä nopean ajattelun kanssa. Kyse on yksinkertaisesti siitä, että sinun tulee haastaa aivojasi enemmän ja pohtia erilaisia haastavia tehtäviä säännöllisesti. Tehdä siis jotain sellaista ajatustyötä, joka pakottaa aivosi pois arjen normaaleista rutiineista ajatustyön parissa.

Yksi erittäin hyvä ja helppo tapa kehittää ja jumpata omia aivoja, on tavallisen tekstin lukeminen eri suunnasta kuin normaalisti. Tässä esimerkissä puhumme ylösalaisin olevan tekstin lukemisesta.

Voimmekin ottaa heti alkuun jo yhden harjoituksen – pystytkö sinä lukemaan kuvassa ylösalaisin olevan tekstin yhtä nopeasti, kuin normaalia tekstiä?

Eikö se ollutkin yllättävän haastavaa? On tärkeää yrittää keskittyä sanojen erottamiseen, jotta ne saa luettua varmasti oikein.

Jos kuitenkin pystyit siihen heti, niin onnittelut – saatat olla huomattavasti muita älykkäämpi. Tämä ei nimittäin onnistu aivan kaikilta.

Alapuolella olevasta kuvasta voit katsoa, mitä ylösalaisin olevassa tekstissä lukee.

Nythän se olikin jo paljon helpompaa luettavaa, eikö vain?

Kokeillaan kuitenkin nyt vielä kerran, kun ollaan vauhtiin päästy! Pystytkö lukemaan olla olevan tekstin ilman ongelmia?

Onnistuitko sinä lukemaan sen? Jos onnistuit, niin hienoa! Jos et, niin tässä on oikea vastaus alapuolelle upotetun kuvan muodossa.

Muista, että tässä on kyseessä taito, jota kuka tahansa voi harjoitella täysin omatoimisesti ja siitä voi olla paljonkin hyötyä ongelmanratkaisussa sekä ajatustyössä!

Onnistuiko lukeminen ylösalaisin yhtä helposti kuin normaalisti? Onnittelut – olet luultavasti muita älykkäämpi yksilö!

Jaetaan nyt tätä mukavaa aivopähkinää kaikille ystävillemme Facebookissa, jotta hekin saavat kokeilla taitojaan!