Vaimo kirjoitti kirjeen miehensä rakastajattarelle – 7 sääntöä, joita tämän pitää noudattaa

Petetyksi tuleminen on jotain sellaista, mitä en toivoisi edes pahimmalle viholliselleni. Se on kamalaa ja voi jättää elinikäiset henkiset arvet toiselle.

Se, että olisi uskoton henkilölle, jota väittää rakastavansa, on jotain mitä en voi käsittää. Kenenkään ei pitäisi joutua kestämään sellaista.

Tämä teksti on kierrellyt netissä jo jonkin aikaa, enkä voi olla varma siitä, onko se täysin totta vai ei. Mutta vaikkei sitä olisikaan tapahtunut Melanielle, voin taata, että joku meistä on tämänkin joutunut käymään läpi.

Toimiipahan se myös hyvänä muistutuksena kaikille muille.

 

 

Melanie sai kamalalla tavalla tietää, että hänen miehensä petti häntä. Hänen aviomiehellään ja kahden lapsensa isällä oli rakasta, jonka nimi oli Jennifer..

Monet olisivat vain saattaneet jättää miehen välittömästi kaikessa hiljaisuudessa. Et ehkä haluaisi ystäviesi tai naapuriesi saavan edes kuulla koko asiasta, sillä se on tavallaan myös noloa.

Mutta eihän toisaalta mikään tässä ollut Jenniferin syytä?

Siksipä Melanie päättikin jakaa miehensä uudelle rakastajalle kirjoittamansa kirjeen Facebookissa kaikille ihmisille. Huumorin ja rohkeuden avulla hän otti ensimmäisen askeleen tilanteessa – ja sitä sietäisi kunnioittaa!

Mies oli uskoton ja rikkoi Jenniferin sydämen, mutta samalla myös heidän koko perheensä. Niin typerää ja tarpeetonta…

Näin hän kirjoitti miehensä uudelle rakastajalle:

Rakas Jennifer,

Kiitos kaikista jättämistäsi puremajäljistä mieheni rinnassa tänä iltana. Minä todella arvostan sitä, anna palaa tyttö!

Olet nyt vapauttanut minut ja lapseni.

Kaikesta perheeni hyväksi tekemäsi johdosta haluan tarjota sinulle palkinnon. Saat pitää mieheni. Jos hyväksyt tämän tarjouksen, niin ole hyvä ja noudata seuraavia sääntöjä:

1. Sinun on tuettava häntä. Hän on vastuussa elatusmaksuista minulle sekä lapsille, sillä minä olen käyttänyt viimeiset 10 vuotta elämästäni hoitaen hänen lapsiaan. Joten voit unohtaa hänen rahansa, sillä ne ovat minun.

2. Sinun on ostettava hänelle uudet vaatteet. Et ehkä usko tätä, mutta kaikkein hulluin asia tapahtui tänään! Nähtyäni hänen tulevan suihkusta rinta täynnä sinun raapimajälkiäsi, makuuhuoneeseemme syntyi musta aukko.

Tosi outoa! Kaikki hänen vaatteensa katosivat tuohon mustaan aukkoon, joten voit hankkia hänelle mitä vaatteita ikinä haluatkaan. Ehkä nahkapöksyt, tai vaikka kahdet? Anna palaa!

3. Sinun on sanottava hänelle hyvästit joka toisena viikonloppuna. Ne hän tulee jatkossa viettämään lapsensa kanssa tiukan valvonnan alaisena.

4. Voit myös hyvästellä onnellisen seksielämän. Minähän siis tiedän, että te ette saaneet koko homma hoidettua toissa päivänä. Aina siitä lähtien kun hän loukkasi selkänsä, on hän tarvinnut pienten sinisten pillereiden apua saadakseen vehkeensä toimimaan makuuhuoneessa. Ja silloinkin se toimii vain pari minuuttia. Pidä hauskaa!

5. Sinulla ei ole palautusoikeutta. En aio ottaa häntä takaisin tai päästää häntä talooni enää ikinä. Meillä oli kaikki hyvin täällä, mutta hän päätti heittää sen kaiken pois sinun takiasi. Voit toki yrittää, mutta epäilen vahvasti, ettei teidän elämänne tule yhdessä olemaan yhtä hyvää kuin se, mitä meillä täällä oli perheenä.

6. Sinun on hyväksyttävä se, että hän tulee syyttämään tästä kaikesta sinua. Kun hän aneli minulta anteeksiantoa kyyneleet silmissään hän kertoi, että sinä oli tahallasi puraissut hänen rintaansa sanoen ”toivon, että vaimosi näkee nämä”.

Voin kertoa, että toiveesi todella toteutui ja hän on aivan suunniltaan raivosta siitä sinulle.

7. Viimeisenä, muttei vähäisimpänä: Tämä on enemmänkin ystävällinen varoitus kuin sääntö. Minä aion tehdä siitä elämäntehtäväni, että vaadin kaiken hänen ylimääräisen aikansa erilaisin typeriin ja turhiin asioihin, mitä vain voin keksiä, jotta voisin tehdä elämästäsi helvettiä. Aion satuttaa häntä suhteessanne samalla tavalla miten hän satutti minua ja lapsiamme nyt.

Ja ollessaan kanssamme hän pakottaa päälleen tekohymyn ja nauraa. Mutta sinä tulet olemaan se, joka joutuu kuuntelemaan hänen valitustaan minusta.

Ai niin. Jos mietit, niin ei.

En tunne minkäänlaista pahaa mieltä tästä tai myötätuntoa sinua kohtaan.

Joten kiitos vaan paljon, Jennifer.

Sinä näytit, että 13 vuotta yhdessä ja kaksi yhteistä lasta ei merkitse mitään verrattuna sinuun ja söpöihin pikku puremajälkiisi.

Hyväksyn tappioni ja taputan voitollesi, jolla sai tämän miehen… Hän on nyt sinun ongelmasi!

Lähde: Boreddaddy.com

Luuletko, että nainen meni liian pitkälle? Vai oletko samaa mieltä hänen vihansa kanssa? Jaa artikkeli edelleen ja keskustele lisää kommenttikentässä.