Testi: Tähän kuvaan on kätketty kaksinumeroinen luku – mutta pystytkö sinä löytämään sen?

Omien kykyjen testaaminen on aina mukavaa.

Kyse voi olla mistä tahansa aina pallopelien pelaamisesta pääkaupunkien muistamiseen tai palapelien tekemiseen.

On tärkeää pitää sielu, keho ja mieli hyvässä kunnossa aina ja juuri sen takia vaihtelu ja erilaiset haasteet säännöllisesti ovatkin paikallaan.

Aivojen treenaamiseksi onkin suositeltavaa viettää joka päivä pieni hetki vaikkapa illalla ratkomassa erilaisia ongelmanratkaisutehtäviä.

Sudokut, ristisanat, optiset illuusiot ja kuva-arvoitukset ovat kaikki asioita, jotka saavat oman kilpailuviettini syttymään. Kyse on useimmiten vain itsensä haastamisesta, mutta se on silti jännittävää ja mielenkiintoista yhtä aikaa.

Numero piilottelee kuvassa

Monissa tällaisissa tehtävissä tärkeintä on saada aivojen ja silmien välinen yhteistyö toimimaan täydellisesti. Vain todellisen haukan katseen avulla pystyt erottamaan ne kaikki pienet ja tarkat yksityiskohdat, jotka voivat olla ratkaiseva tekijä suuremman kokonaisuuden ymmärtämisessä.

Samanlaista taitoa vaatii myös tämän alla olevan optisen illuusion ratkaiseminen. Vain yksi viidestä ihmisestä osaa ratkaista sen ilman ongelmia ensimmäisellä yrittämällä. Toisin sanoen kyse ei siis ole helposta tehtävästä.

Tässä kohtaa on vielä hyvä huomauttaa, ettei tämä ongelma tai sen ratkaisu liity älykkyyteesi tai näkökykyysi, vaikkakin tarkkasilmäisemmällä ihmisellä voi olla helpompaa löytää numero kuvasta.

Pystytkö sinä löytämään tähän mustavalkoiseen kuvaan kätketyn numeron?

Onnistutko sinä?

Jos et näe numeroa heti – jonka voimme tässä kohtaa paljastaa olevan – niin voit myös yrittää katsoa kuvaa hieman kauempaa. Monesti perspektiivin muuttaminen voi tarjota ratkaisevan palan erilaisten optisten illuusioiden kanssa.

Katso erilaisesta kulmasta

Jos siirsit päätäsi hieman kauemmas tai sivummalle, niin vastauksen pitäisi alkaa näkyä melko selvästi.

Olisiko se nyt helpompaa?

Tässä tulee vastaus!

Kuvaan on tietenkin piilotettu numero 17 noiden raitojen taakse!

Onnistuitko sinä löytämään oikean numeron? Paina sitten JAA-nappia ja haasta myös kaikki ystäväsi kokeilemaan tätä Facebookissa!