Mies arvosteli jatkuvasti vaimonsa vartaloa – mutta odotapa kuin tämä sai kostonsa ja sivalsi takaisin

Pitkässä parisuhteessa syntyy usein rutiineja, joita ei loppujen lopuksi edes kyseenalaisteta. Sitä vain tekee asiat tietyllä tavalla, koska ne täytyy tehdä, tai koska niin on totuttu tekemään.

Tärkeää on myös yrittää säilyttää rakkaus ja intohimo toista kohtaa, ja edes välillä viettää kahdenkeskistä aikaa.

Tämän tarinan pariskunnalla taisi olla vähän huonompi päivä, kun he törmäsivät naapuriinsa pihalla.

Vaimon suloinen kosto tarinan lopussa on kuitenkin hykerryttävän hauska.

Nauru pidentää ikää. Niin sanotaan, ja itse uskon, että se pitää monilta osin paikkansa. Joissain tutkimuksissa on jopa todettu, että iloiset ja onnelliset ihmiset elävät pidempään, joten on tärkeää, että jokaisella on elämässään hieman huumoria.

Löysin tämän hauskan tarinan internetistä tänään, ja ajattelin jakaa sen heti teidän kanssanne. Ehkä jotkut teistä tunnistavat siitä hieman itseään – niin ainakin minulle kävi.

Pitkässä parisuhteessa on melko tavallista, että intohimo ja huomaavaisuus pikku hiljaa kuolevat hieman. Se ei kuitenkaan tarkoita, että osapuolet olisivat kyllästyneitä toisiinsa. He eivät vain ole enää niin kiihkeästi rakastuneita toisiinsa, vaan rakkaus on muuttunut arkiseksi.

Tämän tarinan mies käyttäytyy todella törkeästi vaimoaan kohtaan, mutta onneksi tämä ei jää sanattomaksi.

Miehellä oli ikävä tapa arvostella vaimonsa vartaloa. On totta, että tämä ei ollut enää mikään nuori, itse asiassa hän oli 57-vuotias. Mutta monien mielestä hän oli yhä erittäin hyvässä kunnossa ikäisekseen.

Mies saattoi jopa ilkkua naista naapureiden tai ystävien edessä.

Ei jaksanut enää kuunnella

No, eräänä päivänä mies tuli töistä, ja aloitti heti vaimonsa arvostelun. Hän katsoi tämän mahaa, ja sanoi:

– Jos ottaisit rasvaimun vatsaasi, pääsisit eroon kaikesta tästä ylimääräisestä.

Vaimo ärsyyntyi tietysti, ja osoitti loppuillan mieltään miehelle.

 

Kun pariskunta meni illalla sänkyyn, tarttui mies vaimoaan toisesta rinnasta.

– Jos ottaisit rintojen kohotuksen, voisit hankkiutua eroon kaikista nuhjuisista rintaliiveistäsi, hän sanoi.

 

Siinä vaiheessa vaimolle riitti. Hän otti kiinni miehensä peniksestä, ja sanoi:

– Jos tämä olisi vähän pidempi ja kovempi, pääsisimme eroon sähkömiehestä, putkimiehestä, puutarhurista ja veljestäsi.

Jos tämä sai sinut nauramaan – tai edes hymähtämään – jaa se eteenpäin, ja levitä hieman iloa maailmaan.