Koira päästää valtavan paukun nukkuessaan – kissan reaktio on saanut miljoonat nauramaan

Kissojen ja koirien välinen vihanpito on yksi yleisimmistä harhaluuloista sekä myyteistä, joita tarinat ja kertomukset pitävät yllä. Kaikki molempia kotonaan lemmikkinä pitäneet ihmiset kuitenkin tietävät, että kissat ja koirat voivat myös olla ystäviä.

Alku voi olla hieman haastavaa, mutta totuttuaan toisiinsa eläimistä voi tulla jopa parhaita ystäviä, jotka leikkivät ja nukkuvatkin yhdessä kuin sisarukset konsanaan.

Kuten muidenkin perheenjäsenten välillä, niin myös kissoilla ja koirilla voi ilmetä välillä pieniä riitoja, kun toinen osapuoli tarpeeksi ärsyttää.

Katsokaa nyt vaikkapa tätä kissaa.

Tämä kissa ja koira ovat tunteneet toisensa jo pidemmän aikaa. Ne ovat hyviä ystäviä, mutta osaavat välillä myös ärsyttää toinen toistaan – kuten moniin perhesuhteissa.

Makoilevat yhdessä päiväunilla

Alla olevalla videolla, jonka on nyt nähnyt jo yli 24 miljoonaa ihmistä, kaksikko makoilee yhdessä jonkinlaisella sängyllä päiväunilla.

Kissa on kuitenkin vielä hereillä ja tarkkailee huonetta samalla, kun koira jo vetelee sikeitä varsin vauhdikkaasti.

Molemmat näyttävät kuitenkin rentoutuneilta ja rauhallisilta, kunnes koiran yllättävä toiminta kesken unen muuttaa kaiken.

Kuva: Youtube

Päästää valtavan paukun

Nukkuva koira päästää yhtäkkiä täydessä unessa valtavan pierun, joka tallentuu myös videolle.

Kissa tajuaa heti mistä on kyse, eikä se epäröi hetkeäkään näyttäessään, mitä mieltä se on tästä huoneen täyttävästä hajusta, joka iskee suoraan sitä kohti koiran takapuolesta.

Sen sijaan että kertoisimme enemmän, on parempi, jos katsot koko videon loppuun itse tästä:

Voi mikä kaksikko. Paina peukkua ja JAA tätä, jos se sai sinutkin hymyilemään tai naurahtamaan!