Kekseliäs isä matkii tyttärensä seksikkäitä valokuvia – nyt kuvat keräävät ylistystä kaikilta vanhemmilta

Nykyajan nuoret kasvavat aikuisiksi puhelimet tiukasti käsissään kiinni. Niillä surffaillaan netissä, pelataan pelejä, chattaillaan kaverien kanssa sekä otetaan valokuvia.

Tästä teknologiariippuvuudesta voisi sanoa montakin asiaa, mutta on toki totta, että älylaitteet ovat myös helpottaneet elämäämme monilla tavoilla.

Tätä jatkuvaa itsensä valokuvaamista en kuitenkaan ole koskaan itse ymmärtänyt, jos olen täysin rehellinen. Ilmeisesti nuorista se on kuitenkin mukavaa touhua, joten mikä minä olen tuomitsemaan.

Burr Martin niminen isä sai kuitenkin tarpeekseen tyttärensä ”selfie-addiktiosta”, niinpä hän päätti apinoida tätä – tehden itsestään välittömästi maailmanlaajuisen ilmiön internetissä.

Kukaan ei ole niin taitava lastensa julkisessa nolaamisessa, kuin kekseliäs ja huumorintajuinen isä. Kyse voi olla ruokakaupasta, jalkapallokentästä – tai internetistä – kuten tämän yhdysvaltalaisen isän tapauksessa.

Parodioi tyttärensä kuvia

Burr Martin kyllästyi tyttärensä jatkuvaan selfie-kuvien (itsestä otettu kuva) jakamiseen netissä, niinpä hän keksi nerokkaan tavan pilailla tämän kustannuksella.

Hän alkoi ottaa itsestään samanlaisia kuvia samanlaisessa vaatetuksessa tyttärensä kanssa ja asetti sen jälkeen ne vierekkäin jakaen lopputuloksen internetiin pilkatakseen tätä.

Martinin Instagram-tilistä tuli nopeasti hitti ja nyt häntä seuraa jo yli 100 000 ihmistä, jotka odottavat mielenkiinnolla aina sitä, miten isä onnistuu toteuttamaan tyttärensä viimeisimmän kuvan yrittäessään näyttää yhtä ”seksikkäältä”.

Keräsimme tähän alapuolelle muutaman kaikkein hauskimmista kuvista – näitä ei voi katsoa hymyilemättä!

1. Tatuoinnin näyttäminen on hyvin tärkeää!

2. Jos tytär värjää hiukset, niin tekee myös isä.

3. Juhlavaatteet päälle!

4. Sitä voi vain kuvitella, kuinka nololta tämä tyttären mielestä täytyy tuntua.

5. Riittääköhän huivi varmasti peittämään kaiken, vai näkyvätkö ”tatuoinnit” sen alta vielä?

Isä on nyt saanut taakseen tuhansien vanhempien tuen ja kaikki seuraajat ylistävät hänen huumorintajuaan. Älä nyt ujostele enää, vaan jaa näitä huvittavia kuvia myös kaikkien ystäviesi nähtäviksi! Kukaan vanhempi ei voi katsella näitä ilman, että kasvoille nousisi pieni hymy!