Idiootti pysäköi autonsa päivittäin trukkikuskien kulkuväylälle – sitten hän saa elämänsä opetuksen

Osa autoilijoista noudattaa liikenteessä niin kutsuttuja ”viidakon lakeja.” Tiedät varmasti: kyseiset tyypit tekevät törkeitä ohituksia ja ajavat kovaa asutetuilla alueilla – sekä pysäköivät autonsa piittaamatta muista autoilijoista.

Tässä tapauksessa liikenteessä epäreilulla tavalla toiminut autoilija sai kuitenkin unohtumattoman opetuksen, kun hän pysäköi nostotrukin eteen.

Mekaanikko Raja Rahim oli viime viikolla lounastauolla Birminghamissa, kun hän näki eriskummallisen tilanteen.

Keskellä katua oli nostotrukki… jonka kuljettaja oli nostamassa väärin pysäköityä autoa.

”He kysyivät, oliko kyseessä minun autoni ja jos voisin siirtää sitä, mutta selitin heille ettei se ollut minun”, Raja Rahim kertoo Storytrender -lehdelle.

Kävi ilmi, että auto oltiin pysäköity nostotrukkien kulkuväylälle. Kyseessä ei ollut myöskään ensimmäinen kerta, kun sama auto oltiin pysäköity välinpitämättömästi.

”Meillä on asiakkaita, jotka parkeeraavat autonsa väärin. Olemme pyytäneet heitä pysäköimään toisin, mutta silti he rikkovat yhteisiä pelisääntöjä”, Raja Rahim kertoo Storytrender -lehdelle.

Pysäköintimaksujen välttelyä

Raja Rahimin mukaan kuljettajalla oli tapana pysäköidä auto kyseisellä tavalla, jotta hän välttäisi korkeammat pysäköintikulut.

”Olemme lähellä keskustaa ja ihmiset eivät halua maksaa pysäköidystä autosta”, mies kertoo Storytrender -lehdelle.

Joten trukkikuljettajat ottivat oikeuden omiin käsiinsä… ja nostivat henkilöauton ilmaan. Tämän jälkeen se siirtelivät autoa – kunnes se saatiin toisella puolella katua sijaitsevaan parkkiruutuun.

Emme tiedä, kuinka henkilöauton kuljettaja reagoi tilanteeseen, mutta olemme varmoja siitä että hän sai elämänsä opetuksen.

Voit katsoa trukkikuskien koston oheiselta videolta:

Jaa juttu Facebookissa, jos trukkikuljettajat toimivat mielestäsi oikeudenmukaisella tavalla!