Arvoitus saa ihmiset raapimaan päätään – Minkä autoista pitää liikkua sumpun avaamiseksi?

Juokseminen, hölkkääminen, pyöräily tai kävely ovat kaikki hyviä harrastuksia ja tärkeitä kehosi kannalta, jotta voit pysyä kunnossa sekä tuntea olosi virkeäksi.

Useimmat kuitenkin unohtavat kuntoilun kohdalla sen, että myös aivoista tulisi pitää huolta – sillä nekin tarvitsevat säännöllistä harjoitusta.

Pelkkä sohvalla sohvalla makoilu tai lyhyt kävely ei auta, vaan on tärkeää ja tehokasta haastaa itseään jatkuvasti kehittääkseen omia aivoja ja pitääkseen ne virkeinä.

Juuri siksi esitämmekin sinulle nyt tämän haasteen!

Erilaiset arvoitukset ovat täydellisiä harjoitteita aivoille, sillä ne stimuloivat alueita, joita et välttämättä käytä jatkuvasti arjessasi. Tällaisen tehtävän jälkeen mieli tuntuu virkeältä ja toivottavasti sinulla on myös ollut ihan hauskaa sitä ratkoessasi.

Pienen tauon ottaminen arjen keskellä ja tällaiseen yksittäiseen tehtävään keskittyminen hetkeksi on hyvin hyödyllistä meille ihmisille etenkin nykyaikana, kun tietokoneet ja älylaitteet hoitavat ison osan ajatustyöstä puolestamme.

Minkä auton pitäisi väistää?

Nyt esittelemme teille tehtävän, joka ei ole liian vaikea, mutta ei myöskään ihan yksinkertainen. Se vaatii hieman ajatustyötä, mutta lopulta kuka tahansa pystyy kyllä päättelemään oikean ratkaisun.

Kyse on piirretystä kuvasta, jossa iso joukko autoja on jumissa risteyksessä. Tilanne on melko sotkuinen, mutta sinun tehtäväsi on keksiä, miten sumppu voitaisiin ratkaista.

Yhden auton on liikuttava ensin, jotta ruuhka pääsee purkautumaan.

Minkä autoista pitää liikkua?

Katso ensin kuvaa tarkkaan ja mieti pitkään, jotta olet varma siitä, että valitsit oikean vastauksen.

Vaatii miettimistä

Kenties keksit jo jonkun vastauksen, mutta muista viedä ajatus vielä pidemmälle ja noudattaa yleisiä sääntöjä tiellä sekä etenkin turvallisuutta.

Oikea vastaus vaatii hieman odotettua enemmän pohdintaa ja pidemmälle miettimistä.

Seuraavan kuvan alapuolella kerromme oikean vastauksen, joten älä vielä rullaa sinne, ellet ole valmis!

Kuva: Wikimedia Commons

Vastaus tulee tässä: Auton 3 on pakko liikkua ensimmäisenä – peruuttamalla pois risteyksestä. Sen jälkeen koko sumppu aukeaa.

Osuitko oikeaan omassa vastauksessasi? Paina peukkua ja JAA tätä myös ystäviesi kokeiltavaksi Facebookissa!