Vauva nukahti lattialla olevalle viltille, mutta katso nyt, mitä perheen koira päätti tehdä

Lasten ja eläinten välille voi muodostua hyvin ainutlaatuisia siteitä. Se on melko tavallista, että lemmikit huolehtivat perheen lapsista. Ei ole mitään suloisempaa kuin vastasyntyneen vauvan ja koiran välinen ystävyys.

Moni koira tulee toimeen lasten kanssa. Aina on kuitenkin hyvä, että paikalla on aikuinen vahtimassa. Sekä lapset että eläimet osaavat olla arvaamattomia, jonka takia on syytä pitää ystävyksiä silmällä.

Eräs vanhempi onnistui ikuistamaan suloisen hetken, kun perheen koira nukahti vastasyntyneen lapsen päälle. Vauva nukahti viltin päälle, joka oli asetettu lattialle. Pienikokoinen koira oli hyvin väsynyt, eikä meinannut pysyä pystyssä.

Koira vaihtoi asentoa muutaman kerran ennen kuin se nukahti vauvan päälle. Perheen koira laittoi kuononsa vauvan selän päälle ja nukahti siihen hetkessä. Ystävykset nukkuivat yhdessä päiväunia.

Katso video:

Aivan ihana video vauvasta ja koirasta! En ole koskaan nähnyt mitään suloisempaa. Jaetaan tätä suloista tarinaa kaikille ystäville!