Valtava koira hermostui omistajansa ehdotuksesta – järkyttyi kuultuaan muutoksista illallissuunnitelmissa

Koirat ovat fiksuja eläimiä. Koiran ja omistajan välille voi muodosta hyvin ainutlaatuinen side. Se on hienoa, että koiranomistajat osaavat tulkita lemmikkiensä käytöstä ja tuntemuksia eri tilanteissa.

Suurikokoinen tanskandoggi huolestui omistajansa puheista ja oli selvästikin eri mieltä asiasta. Sirius-koira asuu rakastavan perheensä kanssa. Sirius-koira rakastaa ruokaa ja etenkin kana on sen suurinta herkkua.  

Leikkimielinen kokeilu

Koiranomistaja halusi kiusata lemmikkiään humoristisella tavalla. Omistaja kertoi koiralleen, että tästä eteenpäin unohdetaan iltapala ja syödään pelkästään aamupalaa.

”Olemme päättäneet, että sinä syöt tästä päivästä lähtien vain aamupalaa. Ei enää iltapalaa. Mitä mieltä olet asiasta?”, toteaa koiranomistaja.

Kuva: Youtube

Hulvaton reaktio

Sirius-koira näytti ymmärtävän omistajansa puhetta. Koira ei ollut lainkaan samaa mieltä asiasta. Koira tuijotti hetken omistajaansa, jonka jälkeen se alkoi haukkua. Videolla nähdään oikea keskustelu koiran ja omistajan välillä. Omistaja ehdotti muutosta ruoka-aikatauluihin ja koira vastusti asiaa viimeiseen asti.

Koira ei vielä tässä vaiheessa ymmärtänyt, että omistaja kiusasi lemmikkiään. Koiranomistaja halusi nähdä Sirius-koiran reaktion. Koira sai lopuksi odottamaansa ruokaa.

Sirius-koiran reaktio oli aivan loistava. Koira ei suostunut luopumaan iltapalastaan ja protestoi vastaan.

Katso video:

Onko sinullakin tapana keskustella lemmikkisi kanssa?

Jaetaan tätä humoristista tarinaa kaikille!