Valtava hirvi ilmestyi perheen takapihalle – mukana kaksi pienokaista, jotka kaipasivat viilennystä

Kesä on yleisesti kuumaa ja kuivaa aikaa lähes kaikkialla. Monet nauttivat tuolloin lomastaan, eikä myöskään maailmalla tunnu tapahtuvan paljoa.

Onneksi kuitenkin eläimet tarjoavat monesti jännitystä ja huvittavia tilanteita myös kesän helteiden keskellä.

Tässä tapauksessa päähenkilöinä toimii hirviemo ja sen kaksi vasaa, jotka äkkäsivät talon takapihalla olevan kastelulaitteen.

Kuumassa metsässä vaeltaminen käy suurella eläimellä varmasti kunnon päälle ja hikikin tulee, joten ei ihme, että emo päätti johdattaa perheensä suoraan sprinklerin luo viilennystä hakemaan.

Perheen leikkihetki vedessä on kerännyt jo yli 6 miljoonaa katselukertaa Youtubessa, eikä ihme!

Kuva: Youtube

Videon alussa voi nähdä, kuinka isokokoinen hirvi astelee ensin esiin puskista nauttimaan sadettimen viilentävästä vedestä Anchoragen kaupungin liepeillä Yhdysvalloissa.

Hirvi ei kuitenkaan ole paikalla yksin.

Emolla on nimittäin matkassaan mukana myös kaksi pientä vasaa. Pienokaiset innostuvat välittömästi huomatessaan sadettimen, eivätkä ole malttaa lopettaa leikkimistä puutarhaan päästyään!

Kuva: Youtube

Koko hirviperheen riemu välittyy videolta hienolla tavalla ja se on samalla hyvä muistutus meille kaikille siitä, kuinka tärkeää on tarjota viilennystä ja apua myös nelijalkaisille ystävillemme kuumimpien helteiden aikaan.

Jaa tätä, jotta myös muut saavat ihastella leikkisää hirviperhettä!