Uusi dokumentti paljastaa eläinkuljetuksien julmuuden

Eläimet kärsivät kuljetuksista päivien ja jopa viikkojen ajan. Erityisen paha tilanne on eläimillä, jotka kuljetetaan EU:n ulkopuolelle, esimerkiksi Turkkiin.

– Dokumentti todistaa sen miten paha tilanne eläinkuljetuksissa voi olla, ja että EU:n olisi vihdoin puututtava tähän julmuuteen tehokkaammin, sanoo Reineke Hameleers Eurogroup for Animals-järjestön puheenjohtaja.

– Edistystä on toki tapahtunut, mutta se ei ole riittävää, hän jatkaa.

Eyes of Animals järjestö teki yhdessä TSB/AWF- järjestön kanssa viiden vuoden ajan tutkimusta eläintenkuljetuksista. Tulokset osoittivat, että eläinten laiminlyönti oli toistuvaa, eikä kyse missään nimessä ollut yksittäistapauksista.

Tutkinnassa löydettiin kärsiviä eläimiä säännöllisesti – eläimiä, joita lähetetään elävinä teurasmatkoille vanhoissa kuljetusaluksissa, joita ei ole tehty karjan kuljetusta varten, sivuilla kerrotaan.

Tutkinnassa löydettiin myös nääntyneitä eläimiä ilman vettä rekassa, joka oli pysäköity suoraan aurinkoon 24 tunniksi; lampaita, jotka seisoivat tallattujen lajitovereidensa ruumiiden päällä odottamassa viisi päivää ennen kuin pääsivät jatkamaan matkaansa.

Jokainen eläinten ystävä, joka haluaa auttaa lopettamaan miljoonien eläinten kärsimyksen ja haluaa eläimille paremmat elinolosuhteet voi käydä allekirjoittamassa vetoomuksen tästä. 

Allekirjoitetaan vetoomus yhdessä ja jaetaan tämä juttu Facebookissa, jotta tällaiselle julmuudelle saataisiin loppu!

[arve url=”https://player.vimeo.com/video/243291944″ /]

Exit mobile version