Ukrainalaiset sotilaat pelastivat hylätyn koiranpennun – sai työn joukon ”suojelijana”

Venäjän hyökkäys ja silmitön tuhon kylväminen Ukrainassa ovat järkyttäneet ja pelästyttäneet ihmiset ympäri maailman.

Kaikesta sodan kauhusta huolimatta ukrainalaisten vastarinnasta on kuitenkin löytynyt myös toivoa luovia tarinoita. Kuten tämä suloinen video, jolla sotilaat pelastavat pienen kulkukoiranpennun ja ottavat sen töihin vartijaksi.

Ympäri maailmaa levinnyt video näyttää suloisen tilanteen, joka tapahtui kaiken kaaoksen ja taistelun keskellä: joukko Ukrainaa puolustavia sotilaita esittelevät osastonsa tuoreimman jäsenen, pennun nimeltä ”Rambo”.

Kuvakaappaus.

Sotilaat pelastivat pienen pennun löydettyään sen yksin harhailemasta sodan jalkoihin jääneen kaupungin kaduilta.

– Me säälimme sitä. Se oli paleltua ulkona kylmässä, yksi sotilaista kertoo videolla.

– Otimme sen komentopaikalle ja se jäi luoksemme.

Vaikka pieni pentu ei näytä ulkomuodoltaan tai kokonsa puolesta sotilaalta, niin joukkojen mukaan heidän uudesta suojatistaan on kuitenkin ollut jo apua heidän ”vartijanaan”.

Kuvakaappaus

– Se on meidän vahtikoiramme, sotilas kertoo videolla.

– Sillä on todella hyvä kuulo ja se huomaa, jos tuntemattomia ihmisiä on lähellä. Rambo tekee loistavaa työtä! Paras koira.

Kuvakaappaus

Rambon ja sotilaiden tapaus on vain yksi lukuisista surullisista muistutuksista siitä, että tässä sodassa maataan puolustavat aivan tavalliset ihmiset, jotka välittävät siitä ja sen asukkaista – myös eläimistä.

Koiran kumppanuus voi olla voimakas asia, joten toivotaan yhdessä Rambon tarjoavan joukoille heidän kaipaamansa moraalista myös niinä sodan synkimpinä hetkinä.

Kuvakaappaus.

– Noin raskaassa ja henkisesti vaativassa tilanteessa mikä tahansa helpotus on tervetullutta, olen varma siitä, eräs käyttäjä kommentoi videota Redditissä.

– Koiranpentu on aivan ihana. Minä todella toivon, ettei kukaan heistä loukkaannu.

– Toivon koko sydämestäni, että Rambo ja sotilaat joita se valvoo eivät koskaan joudu tositoimiin, kirjoittaa kolmas.

Voit katsoa koko videon tästä:

Me seisomme yhdessä Ukrainan tukena ja toivomme, että sota päättyisi ja maahan saataisiin pian rauha. Toivottavasti myös tämä joukkojen symboliksi sekä henkiseksi tueksi noussut vahtikoira selviää taisteluista ilman vahinkoja.

Ole hyvä ja jaa tätä, jos olet samaa mieltä!