Työmiehet pelastivat jumiin jääneen peuran vasan – katso nyt eläimen reaktiota, kun se pääsee vapauteen

Kaikki eläimet ansaitsevat rakkautta ja huolenpitoa – myös ne, jotka elävät villeinä ja vapaina luonnossa.

Peuroilla ja muilla ”ujommilla” eläimillä on tapana paeta nopeasti paikalta, kun ihmisiä on lähistöllä. Mutta kaikki niistä eivät kuitenkaan toimi näin…

Justin Lewis oli kollegoineen katkomassa puita Louisianassa Yhdysvalloissa uuden sähkölinjan tieltä. Juuri kun miehet olivat aloittamassa työt, he huomasivat peuran vasan, joka oli jumiutunut puiden väliin.

– Minä ja kollegani olimme korjaamassa sähkölinjaa, kun huomasimme peuran vasan olevan jumissa yhden niistä puista alla, jota olimme kaatamassa. Se oli jumissa piikikkäissä juuristoissa ja hieman säikähtäneen oloinen sen jälkeen, kun irrotimme sen, mies kertoo videolla.

Vasa ei halunnut lähteä

Justin irrotti peuran ja nosti sen syliinsä tarkastaakseen, että se oli täysin kunnossa. Hän taputti ja rapsutteli pientä vasaa kevyesti, josta tämä selvästi piti!

Lopulta pelokas vasa ei halunnut enää jättää miehen syliä. Se halusi vain pysyä turvassa ja saada rapsutuksia.

– Se seurasi meitä työmaalla kuten koira seuraavien tuntien ajan, kunnes huomasin isomman peuran tarkkailevan meitä kauempaa kukkulalta. Ajattelin sen olevan vasan emä, joten kuljetin sen puoliväliin rinnettä samalla, kun äiti tarkkaili tilannetta. Laskettuani vasan maahan se säntäsi kovalla vauhdilla isomman peuran luo ja ne poistuivat paikalta yhdessä, Justin toteaa.

Voit katsoa videon tästä uskomattomasta kohtaamisesta alapuolella olevasta upotuksesta:

Miten ihana pieni peuran vasa! Jaa tätä ystävillesi, jotta hekin saavat katsoa tämän mahtavan videon ja tulevat hyvälle tuulelle!