Tuomari antoi koiran päättää, kuka sen omistaja on: Katso nyt, kuinka se juoksee halki oikeussalin

Minä olen aina ollut sitä mieltä, että vanha sanonta ”koira on ihmisen paras ystävä” pitää täydellisesti paikkansa. En kuitenkaan tiedä kuka sen on keksinyt tai milloin, mutta minä ja kaikki muut koirien omistajat ympäri maailman allekirjoitamme sen 100 prosenttisesti.

Se kuvailee hyvin sitä vahvaa sidettä, joka vallitsee lähes aina koiran ja sen omistajan välillä. Meidän nelijalkaiset ystävämme antavat meille niin paljon ja olen melko varma, että jokainen tuntee ainakin yhden henkilön, jolla on tapana sanoa rakastavansa koiria enemmän kuin ihmisiä.

Koirat ovat uskollisia ja leikkisiä yhtä aikaa. Todellisia parhaita ystäviä! Rakkaus koiriamme kohtaan voi viedä meidät välillä kummallisiin paikkoihin, kuten tämän miehen tapauksessa.

Hän asteli televisiolähetykseen voidakseen todistaa, että hänellä on todella erityinen side koiransa kanssa.

Kyse on suositusta ”Judge Judy” -ohjelmasta, joka on amerikkalainen realitysarja, jossa pienempiä lakiasioita käsitellään oikeudessa eläkkeelle jääneen tuomari Judith Sheindlinin toimesta.

Nyt tämä klippi tuosta suositusta sarjasta on levinnyt vauhdilla ympäri maailman ja hyvästä syystä.

Facebook

Kyse on videosta, jossa tuomari Judy käsittelee erittäin erikoisen kuuloista tapausta. Istunnon keskeinen hahmo on Baby Boy niminen pieni koira, jonka omistajuudesta oikeudessa kiistellään.

Salissa istuva nainen väittää ostaneensa koiran kadulla tuntemattomalta mieheltä ilman papereita. Toisella puolen istuva mies taas kertoo, että kyse on hänen koirastaan, joka on myyty eteenpäin ilman hänen lupaansa tai tietoa.

Facebook

Tuomari Judylle jäi lopulta vain yksi tapa ratkaista kyseinen ongelma: hän pyysi koiraa esille oikeussaliin – jotta se voisi perustella kaikille, kuka sen oikea omistaja on. Vaikeaksi tilanteen tekee tietysti se, että koirat eivät osaa puhua. Niinpä ratkaisuksi jätettiin sen varaan, kumman luo koira salissa lähtisi ensimmäisenä.

Facebook

Päästyään vapaaksi koira juoksi välittömästi miehen syliin ja tuomari Judyn päätös oli valmis. Nainen intti vielä tässä kohtaa ostaneensa koiran lahjaksi äidilleen, mutta Baby Boy oli jo valintansa tehnyt ja oli nyt matkalla takaisin kotiin!

Voit katsoa koiran valinnan videolta alla olevasta ikkunasta:

Judge Judy Lets Dog Decide Who To Go Home With

Judge Judy just let a dog decide this case 🐶❤️

Posted by The Dodo on Wednesday, August 16, 2017

Älä unohda jakaa tätä, jos sinunkin mielestäsi jokainen koira ansaitsee rakastavan kodin!