Tiineenä ollut halvaantunut koira hylättiin – eläinlääkäri teki järkyttävän löydön

Aivan kuten ihmisetkin, niin myös koirat ansaitsevat rakastavan kodin, ruokaa pöytään sekä katon päänsä päälle.

Ja vaikka kaikki ihmiset eivät rakastaisikaan koiria yhtä paljon kuin minä ja sinä, niin silti meidän tulisi yrittää antaa kaikille koirille edes hyvä elämä.

En voi koskaan ymmärtää, miten jotkut voivat kaltoin kohdella tai hylätä nelijalkaisia perheenjäseniään täysin surutta. Sellainen on käsittämätöntä.

Ja sille on tultava loppu.

Kuva: Youtube

Maria niminen mäyräkoira oli joutunut kokemaan kovia entisten omistajiensa toimesta.

Se oli aliravittu, halvaantunut, täynnä kirppuja ja aneeminen.

Ja kun se lopulta pelastettiin eläinsuojelujärjestön toimesta, kärsinyt koira piti kiidättää välittömästi eläinsairaalaan. Siellä eläinlääkäri teki yllättävän löydön.

Maria oli raskaana, mutta se ei odottanut vain yhtä tai kahta pentua… se odotti yhteensä seitsemää pientä pentua!

Vaikka Maria olikin heikko ja sairas, se taisteli kaikilla voimillaan pentujensa puolesta.

Kuva: Youtube

Johtuen koiran halvaantumisesta, se joutui lopulta synnyttämään pentunsa keisarinleikkauksen avustuksella.

Leikkaus onnistui kuitenkin hyvin ja lopulta kaikki pennut saatiin maailmaan täysin terveinä ilman komplikaatioita.

Pian synnytyksen jälkeen myös Marian tilassa tapahtui todellinen ihme. Kiitos fysioterapian ja tiukan kuntoutusjakson, se oppi kävelemään uudestaan!

Nyt Maria ja kaikki sen seitsemän pentua on jo adoptoitu uusiin rakastaviin koteihin.

Katso alla olevasta upotuksesta koskettava video, joka kertoo Marian ja sen pentujen tapauksesta:

Ole hyvä ja JAA tätä artikkelia kaikille luettavaksi Facebookissa, jos sinunkin mielestäsi jokainen eläin ansaitsee rakastavan kodin!