Tässä on Lotus – valtava Maine Coon -kissa, jonka uljas ulkonäkö on sulattanut ihmisten sydämet ympäri maailman

Maine Coon on amerikkalainen kissarotu, joka tunnettaan etenkin sen suuresta koosta. Monet Maine Coon -kissat voivat olla jopa metrin mittaisia ja painaa yli kymmenen kiloa, josta johtuen ne muistuttavat ylväällä tavalla kaukaisia sukulaisiaan leijonia, vaikka ovatkin vain kotikissoja.

Yksi suureen suosioon noussut ja ihmisten sydämiä sulattanut Maine Coon on ruotsalainen Lotus, joka viettää rauhallista elämää perheensä kanssa länsinaapurissamme.

Lotus asuu perheensä kanssa kodissaan Ruotsissa, jossa se rakastaa erityisesti perheensä kanssa yhdessä makoilua.

Sen suurin suosikki on perheen tytär. Kun kaksikko levittäytyy yhdessä makoilemaan sohvalle, he peittävät sen lähes kokonaan.

Laiskottelun lisäksi Lotus rakastaa myös ulkona leikkimistä sekä luonnossa seikkailemista – oli sitten kesä tai talvi. Siellä se saakin usein paljon huomiota osakseen, kiitos valtavan kokonsa.

Se on saanut monet ohikulkijat hieraisemaan silmiään ja kuvittelemaan, että ilves juoksentelisi perheen pihalla, kun se on loikkinut halki talvisen maiseman.

Kun perhe alkoi jakaa kuvia Lotuksesta sosiaalisessa mediassa, he saivat nopeasti huomata monien olevan täysin lumoutuneita heidän pörröisen perheenjäsenensä kuvista. Tämä johti siihen, että Lotus sai oman Instagram-tilin, jolla on tänä päivänä yli 223 000 seuraajaa.

Ja kun katselee näitä kuvia, niin on varmasti helppoa ymmärtää miksi.

Kissat ovat ylväitä, viisaita, ihania sekä sosiaalisia eläimiä. Jaa tätä, jos sinäkin rakastat kissoja!