Tässä on Ikea, joka avasi ovensa koirille: Pääsevät pakoon kylmältä ja saavat levätä esittelyhuoneissa

Talven tullessa kovat pakkaset saattavat koetella ulkona liikkuvia koiria.

Kun näen koiran tärisevän kylmässä omistajan ollessa esimerkiksi kauppareissulla, se saa minut tuntemaan pistoksen sydämessäni.

Kenties sama tunne oli myös erään Ikea-myymälän henkilökunnalla, kun he päättivät tehdä jotain odottamatonta koirien puolesta.

Asiasta saatiin tietää, kun eräs asiakas huomasi jotain poikkeuksellista Catanian Ikea-liikeessä, Italiassa. Martine Taccia oli asiakkaana myymälässä ja huomasi, että esittelyhuoneiden lattialla lepäsi koiria kaikessa rauhassa.

”Olin aivan hämmästynyt”, Martine sanoi The Dodolle. Hän kuvasi esittelyhuoneiden lattialla makaavia koiria:

Koirat osoittautuivat olevan kodittomia ja myymälä oli antanut niille paikan, jossa ne voi lämmitellä ja tuntea kodin tunteen.

Martine kertoo, kuinka Ikean henkilökunta ja asiakkaat tulivat silittämään koiria ja antamaan jopa ruokaa niille.

Myös muut myymälän asiakkaat olivat ottaneet kuvia tästä hellyttävästä hetkestä.

View this post on Instagram

My favorite stray in Sicily.

A post shared by noahromley (@noahromley) on

View this post on Instagram

#Ikea #dog #love #halloween ❤️

A post shared by Giorgio E Monica Scalone (@gscalone82) on

 

Olipa sydämellinen ele Ikean henkilökunnalta!

Jaa, jos olet samaa mieltä!