Sukeltaja pelasti ryhävalaan hengen – valtavan eläimen reaktio on kiehtonut jo miljoonia

Ammattisukeltaja James Moskito oli muutama vuosi sitten työskentelemässä vapaaehtoisten ryhmän kanssa Farallonin saarilla San Franciscon edustalla, kun hän huomasi erikoisen näyn.

Ryhävalas oli noussut pinnalle heidän lähellään ja käyttäytyi todella omituisella tavalla.

Mitä pidempään James tarkkaili valasta, sitä selvempää oli se, että jokin oli pielessä. Tavallisesti valaat käyvät pinnalla vain muutaman sekunnin ajan ottaessaan happea.

– Valas nousi pinnalle hengittämään, nousi ylös ja nosti silmänsä meren pinnan yläpuolelle… katsoen minua. Oli selvää, että se katsoi minua ja vain pysyi paikallaan, James sanoi.

Meressä jo valmiiksi ollut James päätti uida valtavan eläimen luo selvittääkseen tilannetta.

Hän asetti kätensä hellästi jättimäisen otuksen pään alueelle ja sanoi ääneen:

– Olen täällä auttaakseni sinua. Minä en aio satuttaa sinua.

Sitten hän ui valaan toiselle puolen ja koki todellisen järkytyksen nähtyään, mitä siellä oli odottamassa.

Valaan pyrstön ympärille oli kietoutunut yli 1000 kiloinen ankkuri.

Yhdessä muiden vapaaehtoisten sukeltajien kanssa James aloitti tuntikausia kestäneen pelastusoperaation saadakseen vapautettua valaan liki kilometrin mittaisesta ketjusta, joka oli kietoutunut sen ympärille ja veti painollaan sitä koko ajan alas.

Lopulta pitkän ja raskaan urakan jälkeen he myös onnistuivat.

Silloin valas alkoi uida ympyrää Jamesin lähistöllä tehden täydellisiä kahdeksikkoja.

Lopulta se tuli vielä lähemmäs kuin hieroakseen itseään pelastajaansa kiittääkseen tätä.

Katso koko uskomaton kokemus alla olevalta videolta:

Oletko koskaan miettinyt, miten valaat hengittävät nukkuessaan? Toisin kuin me ihmiset, niin ryhävalaiden täytyy tietoisesti muistaa jatkuvasti hengittää – myös unessa.

Animal Planet -sivuston mukaan valaat todennäköisesti sulkevat puolet aivostaan lepotilaan nukkuessaan, jolloin ne pysyvät kuitenkin tarpeeksi tietoisina osatakseen hengittää.

Jotkut voivat pitää outona ajatuksena sitä, että James ”keskusteli” valaan kanssa. Mutta valaat ovat todella älykkäitä eläimiä tunteineen, joten se todennäköisesti ymmärsi tilanteesta enemmän kuin osaisimme uskoa.

Tutkijat ovat selvittäneet, että valailta löytyy itseasiassa samat tietyt aivosolut, jotka ovat erikoistuneet tunteiden käsittelyyn, kuin ihmisiltä ja muilta kädellisiltä.

Voimme siis olla 100 prosenttisen varmoja siitä, että tämä valas todella oli kiitollinen ja osoitti sen pelastajalleen upealla tavalla. Ole hyvä ja jaa tätä upeaa pelastustarinaa kaikkien nähtäväksi!