Sirkuspuuma vapautetaan 20 vuoden kärsimyksen jälkeen – katso millainen sen reaktio on

Puuma nimeltä Mufasa eli vangittuna rähjäisen pakettiauton tavaratilassa 20 vuoden ajan

Perussa vangittuna elänyt Mufasa oli tienvarsisirkuksen vetonaula – sen tehtävänä oli houkutella paikan päälle mahdollisimman paljon ihmisiä.

Minä raivostun joka ainoa kerta kun eläimiä kohdellaan kaltoin. Yksikään eläin ei ole kotonaan sirkuksessa, vaikka ne tarjoaisivatkin ”spektaakkelin.”

Yhdenkään eläimen ei tulisi elää vankeudessa ihmisten iloksi.

puma
Kuva: Youtube

Tulisi olla itsestäänselvää etteivät eläimet ole olemassa ihmisiä varten. Silti saamme lähes viikoittain lukea eläimistä, joita on kohdeltu kaltoin ihmisten toimesta, esimerkiksi sirkuksessa.

Mufasa on yksi lukuisista eläimistä, jolla on traaginen historia. Hänet vangittiin pakettiautoon yli 20 vuotta sitten. Ja silloin, kun Mufasa ”pääsi vapaaksi”, niin hän joutui viihdyttämään sirkuksessa olleita ihmisiä. Mufasa oli perulaisen tienvarsisirkuksen vetonaula.

Kuva: Youtube

Mufasa joutui päivästä toiseen elämään sirkuksessa, yhteensä 20 vuoden ajan. Ketkään eivät välittäneet siitä, oliko Mufasa onnellinen. Tärkeintä oli saada ihmisiä maksamaan Mufasan näkemisestä.

Kuva: Youtube

Onneksi tilanteeseen tuli muutos. Animal Defenders International sai kuulla vangitusta puumasta ja päätti reagoida välittömästi. Kyseessä ei ollut kuitenkaan helppo tehtävä, kesti kuukausia ennen kuin tarvittavat valmistelut oltiin tehty. Kohta Mufasa pääsisi kuitenkin vapaaksi.

Mufasaa ei kuitenkaan voitu päästää takaisin luontoon, sillä se oli elänyt liian pitkään vankeudessa. Joten eläinsuojelujärjestö päätti rakentaa sille oman alueen perulaiseen metsään, jossa se sai elää luonnollisessa ympäristössään.

Animal Defenders International kuvasi videon pelastusoperaatiosta ja hetkestä, kun Mufasa pääsee vihdoin vapaaksi.

Organisationen spelade i en video över hela räddningsarbetet och reaktionen när Mufasa äntligen blir fri och vår känna den gröna marken mot sina tassar är fantastisk.

puma
Kuva: Youtube

Voit katsoa videon alta:

Valitettavasti Mufasa kuoli vain muutama kuukausi vapauksen jälkeen. Mufasa oli saanut useita vammoja 20 vuoden aikana sirkuksessa. Sillä oli myös lukuisia terveydellisiä ongelmia.

On todella surullista että Mufasa kuoli niin nopeasti vapautumisen jälkeen. Onneksi sai kuitenkin nauttia vapaudesta viimeisten kuukausien ajan.

Yksikään eläin ei ansaitse Mufasan kohtaloa. Yksikään eläin ei kuulu sirkukseen. Yksikään eläin ei ole viihdyke, jota voidaan pitää surkeissa oloissa vain ihmisten vuoksi. 

Jaa jos olet samaa mieltä.