Sirkuksen vankina ollut tiikeri pelastetaan viime tingassa – sai uuden mahdollisuuden elämälle

Tämä on tullut sanottua moneen kertaan, mutta se on syytä toistaa: villieläimet eivät kuulu sirkukseen.

Bengalin tiikeri Aasha on yksi niistä monista tiikereistä, joita sirkukset ovat hyväksikäyttäneet. Onneksi tämä tiikeri saatiin pelastettua, josta kiitos kuuluu eläinsuojeluyhdistykselle.

Lue Aasha-tiikerin uskomaton tarina alta.

Aasha pelastettiin sirkuksesta vuonna 2011. Se oli yhdeksän kuukauden ikäinen ja elänyt koko elämänsä häkissä erittäin aggressiivisesti käyttäytyvän tiikerin kanssa.

Aashan karvoitus oli harventunut ja sen iho oli tulehtunut. Sen kivulias lapsuus oli vaikuttanut painoon ja kasvuun. Aashan paino oli sama kuin kolmikuukautisella vastaavalla tiikerillä.

Kuva: In-Sync Exotics

Aasha annettiin In-Sync Exotics-yhdistykselle, joka on erikoistunut pitämään huolta villikissoista, jotka ovat olleet vangittuna. ”Joka päivä, kaksi kertaa päivässä, menin Aashan luokse antamaan sille lääkkeitä”, Vicky Keahey yhdistyksestä kertoi The Dodolle Aashan toipumisesta. Vicky joutui myös päivittäin antamaan Aashalle lääkinnällisiä kylpyjä. Nuori naaras tiikeri ei pitänyt tästä ja Vicky joutui usein jahtaamaan sitä ympäri karsinaa saadakseen sen kylpyyn.

8 viikon jälkeen, Aashan karvoitus alkoi kasvamaan, ja se alkoi pitämään kylvyistä. Yhdistyksen vetäjä Vicky sai Aashan innostumaan vesileikeistä ja nauttimaan uudesta turvallisesta kodistaan.

Kuva: In-Sync Exotics

8 kuukauden jälkeen Aasha oli tervehtynyt ja oli aika katsoa, miten se reagoi muihin tiikereihin.

Aashan avustajat päättivät esitellä hänet Smuggler-nimiselle urokselle, joka kaipasi seuraa. He asettivat niiden aitaukset lähelle toisiaan, ja Smuggler hurmaantui Aashaan saman tien.

Kuva: In-Sync Exotics

Vaikka Smuggler oli kolme kertaa isompi kuin Aasha, henkilökunta näki, että tiikerit tulivat toimeen keskenään, joten he laittoivat ne samaan karsinaan. Aasha ei olisi voinut olla onnellisempi.

Muutaman yhdessä vietetyn hetken jälkeen, tiikerit voitiin laitaa samaan karsinaan pysyvästi.

Kuva: In-Sync Exotics

Siitä on nyt viisi vuotta, kun Aasha ja Smuggler pariutui ja he ovat edelleen erottamattomat. Aasha on nyt terve ja leikkisä aikuinen tiikeri ja se rakastaa uimista.

Kuva: In-Sync Exotics

Aashaa ei tulla laittamaan luontoon, sillä sirkuksen vankina kasvaminen ei antanut sille mahdollisuutta kehittää luonnossa tarvittavia taitoja. Mutta sillä on nyt hyvä elämä. Sitä ei tulla ikinä kohtelemaan kaltoin!

Smuggler and Aasha playing! Or, rather, Aasha annoying Smuggler. Video by Karin or Robert Saucedo (no idea which, but they're married, and Texas is a community property state, so it doesn't really matter…) 🙂

Posted by In-Sync Exotics Wildlife Rescue and Educational Center on Wednesday, August 17, 2011

Villieläimet eivät kuulu sirkukseen. Jaa, jotta mahdollisimman moni on tietoinen asiasta.