Sininen koira löytyi hylättynä kadulta – eläinlääkäri sai selville huolestuttavia seikkoja koiran menneisyydestä

Max-koira löydettiin hylättynä Massachusettsin kaduilta Yhdysvalloissa. Eläinlääkäri oli aivan ihmeissään nähtyään koiran, sillä sen turkki oli sininen.

Koira vietiin eläinsairaalaan, jossa eläinlääkärit saivat selville asioita koiran menneisyydestä.

Sininen turkki

Koiran turkki herätti paljon kysymyksiä, mutta onneksi siihen löytyi selitys. Eläinlääkärin mukaan koira on noin 10-vuotias.

Tutkimuksessa selvisi myös, että koira oli sokea. Se on todella surullista, että sokea koira joutui asumaan yksin tuntemattomilla kaduilla.

Max-koiralla oli myös vakava korvatulehdus, jota hoidettiin antibiooteilla. Siinä meni hetki ennen kuin selvisi, miksi koiran turkki oli sininen.

– Koira oli kauttaaltaan sininen paitsi kasvoista, sanoi Lisey Good haastattelussa The Dodo-sivuston kanssa.

Lisey Good on ”Scituate Animal”-eläinkodin puheenjohtaja.

Totuus selvisi

– Uskomme, että koira on saanut lääkettä kirppuja vastaan, mikä on värjännyt sen turkin siniseksi.

– Olemme melko varmoja asiasta, sillä koiralla on vastikään ollut kirppuja.

Eläinlääkäri kertoi, että jotkut lääkkeet värjäävät turkin siniseksi. Näyttää siltä, että joku on hoitanut koiraa, mutta sitten se on kuitenkin joutunut takaisin kadulle.

Eläinkodissa koira on saanut tarvitsemansa hoitoa. Max-koira näyttää jo paljon terveemmältä, kun sen turkki on trimmattu ja se on saanut ruokaa.

Tarkoituksena olisi löytää koiralle pysyvä koti, mutta adoptioperheen löytäminen ei kuitenkaan aina ole niin helppoa. Toivottavasti Max-koira saa rakastavan perheen, joka pitää siitä huolta.

Meet MaxMax was feeling pretty blue when he came into the shelter, literally! This guy had totally blue hair, but since…

Posted by Scituate Animal Shelter of Massachusetts on Saturday, 29 June 2019

Max-koira ansaitsee turvallisen ja rakastavan kodin!

Jaa tämä eläintarina kaikille ystävillesi!

 

Lue lisää aiheesta...