Saksanpaimenkoira pelkää kuollakseen sadetinta – kunnes vauva näyttää sille, miten laite toimii!

Saksanpaimenkoirat ovat isoja ja vahvoja koiria, jotka eivät pelkää juuri mitään. Tai niin minä ainakin luulin – kunnes näin tämän.

Maailmasta nimittäin löytyy pelottavia asioita, joita edes rohkeat vahtikoirat eivät uskalla kohdata – kuten nyt vaikka kastelulaitteet…

Ensisilmäyksellä saksanpaimenkoirat voivat näyttää joidenkin silmissä pelottavilta eläimiltä.

Jokainen tällaisen koiran omistaja voi kuitenkin varmasti allekirjoittaa sen, että pohjimmiltaan ne ovat mitä ihanimpia lemmikkejä sekä perheenjäseniä. Kotieläimen roolin lisäksi niitä käytetään paljon viranomaistehtävissä esimerkiksi poliisikoirina.

Nämä uljaat vahtikoirat voivat kuitenkin myös yllättää ja olla välillä aivan yhtä pelokkaita, kuin muutkin koirat. En olisi kuitenkaan osannut kuvitella, että pelkkä vesi voisi tuntua koirasta ”uhkaavalta”.

Tällä videolla esiintyvällä saksanpaimenkoiralla ei ollut mitään käsitystä siitä, miten sen pitäisi toimia, kun se kohtasi kotinsa pihalla sadetuslaitteen.

Aluksi koira pelkäsi edes lähestyä sadetinta, mutta nähtyään mitä sen pieni ihmisystävä teki – se loikkasi toimeen!

Kaksikon iloinen hetki tallentui onneksi videolle, jonka voimme kaikki katsoa tästä:

Älä unohda jakaa tätä hauskaa videota kaikille ystävillesi, jos sinäkin rakastat koiria!