Ryövärit tunkeutuivat taloon ja poika piiloutui vaatekaappiin: Silloin hän kuulee laukauksen ja vertahyytävän äänen

Koirien uskollisuus ja rohkeus ei ikinä lakkaa yllättämästä minua. Ne näyttävät meille joka päivä, kuinka hyväsydämisiä ja rakastavia eläimet voivat olla.

Nyt kerron teille Rexin tarinan, joka on varmasti yksi parhaista esimerkeistä juuri tästä.

16-vuotias Javier Mercado oli yksin kotona Washingtonissa Yhdysvalloissa, kun hän kuuli koiransa Rexin alkavan haukkua hysteerisesti, kertoo El Espactador -lehti.

Kaksi vuotias saksanpaimenkoira oli havainnut kahden tuntemattoman tunkeutujan tulleen sisään taloon. Javier piiloutui välittömästi huoneensa vaatekaappiin toisessa kerroksessa ja soitti poliisille.

Samaan aikaan Rex päätti kohdata tunkeilijat yksin.

Facebook

Rex juoksi vauhdilla talon alakertaan pojan luota ja hyökkäsi varkaiden kimppuun.

Se onnistui vahingoittamaan toista tunkeilijoista ennen kuin he potkaisivat koiran sivuun. Sen jälkeen roistot jatkoivat matkaansa kohti talon yläkertaa.

Maassa ollut Rex tiesi, että sen omistaja oli piilossa yläkerrassa, joten hän päätti juosta tunkeilijoiden perään.

Se halusi vain suojella perhettään ja kotiaan hinnalla millä hyvänsä.

Facebook

Silloin ryöstäjät ottivat esiin aseensa. He ampuivat Rexiä kolme kertaa. Kerran kaulaan ja kahdesti jalkoihin.

Javier Mercado kuuli koko tapahtumasarjan piilostaan vaatekaapissa ja kertoi siitä myöhemmin CBS Newsille:

– Koirani ulisi jokaisen laukauksen jälkeen. Jos Rex ei olisi ollut paikalla, he olisivat avanneet oven ja löytäneet minut.

Lopulta poliisit saapuivat talolle ja varkaat säikähtivät. He pakenivat vauhdilla paikalta löytämättä koskaan Javieria.

Posted by Susy Cadena on Wednesday, 21 February 2018

Rex kuljetettiin välittömästi paikalta eläinsairaalaan, jossa eläinlääkärit kertoivat sen tilan olevan todella huono. Javier ei alkuun uskonut, että hänen koiransa voisi selvitä. Mutta Rex oli pelastanut hänen henkensä, joten nyt hän teki kaikkensa, jotta se voitaisiin pelastaa.

– Haluan vain kiittää koiraani. Ilman sitä, minä en olisi tässä nyt, Javier kertoi paikallisradiolle.

– Rex. Hän on enkeli. Hän on minun nelijalkainen enkelini, joka suojelee perhettämme, Javierin Julia äiti kertoi CBS Newsille.

Tarinat sankarikoirasta nousivat nopeasti suureen suosioon verkossa ja useat ihmiset ovat lahjoittaneet rahaa perheelle, jotta he voivat maksaa Rexin sairaalakulut. Tällä hetkellä kaikki näyttää hyvältä, joten voimme vain toivoa pikaista paranemista tälle ihmisen parhaalle ystävälle ja todelliselle sankarille!

Koirat ovat uskomattomia.

Jaa tätä eteenpäin kunnioittaaksesi tämän nelijalkaisen sankarin toimia ja toivottaaksesi hänelle pikaista paranemista!