Roskakuskit olivat juuri käynnistämässä jätepuristinta – sitten he kuulivat jätesäkistä kimeän avunhuudon

Minä olen aina ollut eläinrakas ihminen. Löytäessäni esimerkiksi kodistani hämähäkkejä tai muita, yritän aina saada siirrettyä ne turvallisesti takaisin luontoon.

En myöskään kovin usein pysty ohittamaan koiranpentua kadulla ilman että kysyn omistajalta, saisinko tervehtiä tuota suloista nelijalkaista karvaturria.

Kaikki ihmiset eivät kuitenkaan tunne samalla tavoin eläimiä kohtaan. Ja voin toki ymmärtääkin sen, ettei jokaisen tarvitse rakastaa eläimiä.

Kaikki eläimiin kohdistuva väkivalta ja kaltoinkohtelu on kuitenkin jotain sellaista, jolle minulla ei ole lainkaan ymmärrystä.

Loppujen lopuksi kenenkäänhän ei ole mikään pakko ottaa lemmikkiä, ellei siitä halua huolehtia loppuun asti.

Huhtikuussa 2017 kaksi roskakuskia teki kuljettamiensa roskien joukosta järkyttävän löydön.

He olivat juuri heittäneet kasan roskia roska-autonsa jätepuristimeen ja painaneet nappia, joka käynnisti jätepuristimen, kun he kuulivat jätesäkkien joukosta kiljahduksen.

Onneksi he ehtivät pysäyttää laitteen ennen kuin se ehti murskata kaikki laitteessa olleet jätteet.

Mustasta jätesäkistä he löysivät harmaan kissan, joka oli täysin valeltu bensiiniin.

Youtube

Vietiin välittömästi eläinlääkäriin

Miehet kuljettivat roskien seasta löytyneen kissan välittömästi eläinlääkärille, joka havaitsi heti, miten huonossa kunnossa se oli.

Kissa kärsi nestehukasta, se oli aliravittu ja kaiken lisäksi joutunut kokemaan pahimmanlaista eläinrääkkäystä, jota eläinlääkäri oli koskaan pitkän uransa aikana nähnyt.

Kaikesta tästä huolimatta kissa oli taistelija ja saatuaan hoivaa sekä lääkkeitä, se alkoi nopeasti toipua. Kissa sai nimekseen Miracle Maisy (Ihme Maisy), sillä sen selviytyminen tuosta tilanteesta oli todellinen ihme.

Katso alla oleva uutisvideo tilanteesta, niin saat kuulla lisää Maisyn uskomattomasta pelastuksesta:

Mikä onni, että roskakuskit kuulivat Miracle Maisyn avunhuudon. Ilman heitä, tämä kissa ei varmasti olisi selvinnyt tilanteesta hengissä.

Aivan käsittämätöntä, että joku on voinut kohdella eläintä tuolla tavalla. Toivottaasti tekijät joutuvat vastuuseen, eivätkä pääse enää ikinä lähellekään eläimiä.

Jaa tätä kunnioittaaksesi kaikkia niitä ihmisiä, jotka tekevät taukoamatta työtä auttaakseen kaikkia maailman eläimiä!