Riutunut Heidi-hevonen hylättiin mutaan kuolemaan – nyt se on palkittu kisahevonen

Rakennustyömaalta tehty järkyttävä löytö johti eläinpelastajat Englannissa tehtävälle, jonka he eivät uskoneet päättyvän iloisesti.

Huolestuneen kansalaisen tekemä soitto British Horse Society –järjestölle oli alkutekijä, joka johdatti lopulta eläinsuojelujärjestö Here4Horsesin vapaaehtoiset synkän näyn eteen.

East Durhamissa sijaitseva rakennustyömaa näytti siltä, kuin se olisi hylätty. Maa oli täynnä roskia sekä purkujätettä ja mudan keskeltä he löysivät jotain, minkä kuvittelivat alkuun olevan kuollut hevonen.

Se oli likainen ja sairaalloisen riutunut, mutta tarkemmalla katselulla he huomasivat, että Heidi-niminen hevonen kuitenkin hengitti yhä.

© Here4Horses. All rights reserved.

Posted by Here4Horses on Tuesday, July 21, 2020

Kyse oli yhdestä pahimmista kaltoinkohtelutapauksista, jonka järjestön vapaaehtoiset olivat koskaan nähneet, niinpä he eivät epäröineet, vaan tarttuivat välittömästi toimeen.

– Tarvittiin lopulta viisi ihmistä, että saimme sen nousemaan ylös, Here4Horses Equine Charity -järjestön edustaja kertoo.

Pian kävi ilmi, että tontin omistaja oli soittanut jonkun poistamaan kuolleen hevosen ruhon työmaalta, sillä hän kuvitteli itsekin eläimen olevan kuollut.

– Sillä ei kuitenkaan ole väliä, mitä hän kuvitteli – tämä hevonen oli joutunut kokemaan järkyttävää kidutusta, Wendy Suddes Here4Horses -järjestöstä kertoo –Bored Panda sivustolle

Avustusjärjestö teki kaikkensa varmistaakseen, että tämä poloinen hevonen selviäisi hengissä, mutta se oli todella vaikea tehtävä, sillä hevonen oli alkuun niin heikossa kunnossa, ettei se kyennyt edes seisomaan.

– Ensimmäiset päivät olivat täpäriä, kun jouduimme hoitamaan sen heikkoa tilaa sekä matalia veren proteiiniarvoja plasmasiirrännäisillä, Wendy kertoo.

Lopulta kesti hieman yli viisi viikkoa ennen kuin pahasti riutunut hevonen kykeni seisomaan itsekseen.

Sille luovutettu veri oli peräisin terveiltä hevosilta ja sen kehon ympärille aseteltiin erilaisia pehmusteita, jotta se välttyisi pahemmilta vammoilta toipumisen aikana.

– Haavat, tulehdukset, madot ja parasiitit olivat saaneet riehua liian pitkään sen kimpussa, joten kestikin kuukausia ennen kuin Heidi oli tarpeeksi hyvässä kunnossa juostakseen vapaana laitumella, Wendy jatkaa.

Here4Horses

Kiitos sen reippaan luonteen sekä päättäväisyyden, se kuitenkin selvisi mahdottomalta vaikuttaneesta tilanteesta.

Heidi-hevonen oli kohdannut elämässään niin silmitöntä julmuutta ja kaltoinkohtelua, ettei eläinsuojelujärjestö usein edes kohtaa sellaista. Nyt se voi kuitenkin unohtaa tuon kaiken ja nauttia elämästään iloisena sekä terveenä hevosena, kuten oli tarkoituskin.

Wendyn ja muiden vapaaehtoisten ansiosta Heidi on nyt puhjennut kukkaan, kun sen kaunis harja ja karvapeite ovat kasvaneet takaisin ja se elää parasta mahdollista elämäänsä vapaana laitumella.

Heidi on nyt voittanut myös lukuisia seppeleitä sekä mitaleja erilaisista kisoista, joihin se on päässyt osallistumaan uudessa elämässään.

Toivon todella, että tällaisesta vastuussa olevat ihmiset joutuvat vastaamaan teoistaan oikeudessa ja heiltä kielletään eläinten pito kokonaan.

Onneksi Heidi kuitenkin selvisi ja voi nyt paljon paremmin.

Ole hyvä ja jaa tätä osoittaaksesi kiitosta kaikille niille sankareille, jotka pelastavat eläinten henkiä ja tekevät tauotta töitä niiden hyväksi ympäri maailman!