Tiineenä ollut koira synnytti keskellä yötä – kuudennen pennun kohdalla omistaja ymmärsi virheensä

Kuullessaan rakkaan rottweilerinsa Jessien olevan tiineenä Eleanor Usher tuli erittäin onnelliseksi.

Mutta koska ultraääni olisi ollut niin kallis, päätti Eleanor jättää sen väliin ja pitää lopullisen pentujen määrän yllätyksenä.

Normaalisti rottweilerit saavat noin 5-6 pentua kerralla, mutta kun Eleanorin koiran synnytys käynnistyi, oli edessä valtava yllätys.

https://twitter.com/ReportUK/status/922156246563729408

Kaksi vuotiaan rottweilerin maha turposi tiineyden aikana todella suureksi, joten Eleanor arveli pentuja olevan tulossa mahdollisesti jopa kahdeksan.

Eräänä yönä Eleanor ja hänen miehensä sitten heräsivät epätavallisiin ääniin talonsa alakerrasta. Ei ollut epäilystäkään siitä, mitä oli tekeillä. Heidän Jessiensä oli juuri synnyttänyt ensimmäiset pennut.

Ehtiessään koiran luo se oli jo pyöräyttänyt ulos kaksi pentua, mutta oli selvää, että lisää oli matkalla. Eleanor ei kuitenkaan olisi ikinä voinut uskoa, kuinka monta pentua Jessie lopulta synnytti.

https://twitter.com/FireHitRadio/status/922334722528825344

Kun pentuja oli syntynyt kuusi kappaletta, arveli Eleanor, että synnytys olisi nyt ohitse.

”Kerroin Jessielle, että hän oli ollut tosi reipas tyttö ja kaikki olisi nyt ohitse”, Eleanor kertoi Metro-lehdelle.

Mutta todellisuudessa synnytys ei ollut vielä edes puolivälissä!

Pentuja syntyi yksi toisensa jälkeen lisää, kunnes lopulta maailmaan oli saatu 15 kappaletta pieniä ja terveitä rottweilereita.

Kyseessä on ennätys, sillä tämän on historian toisiksi suurin määrä pentuja, jonka Rottweiler on englannissa ikinä synnyttänyt.

Tykkää ja jaa tätä ihanaa artikkelia, jos sinäkin haluaisit vain hempeillä näiden pienten palleroiden kanssa! ?