Puutarhuri epäili varkaiden käyneen kasvimaalla – asentaa valvontakameran ja rakastuu ”roistoon” välittömästi

Jeff Permar on hyvin kiinnostunut puutarhanhoidosta. Hän hoitaa puutarhaansa suurella lämmöllä ja ylpeydellä.

Eräänä päivänä hän huomasi vihannesten mystisesti katoavan puutarhastaan. Jeff oli aivan ihmeissään siitä, että joku kävi varastamassa hänen kasvattamiaan vihanneksia.

Hän päätti selvittää, että kuka oli varkauksien takana. Jeff asensi valvontakameran puutarhaansa, jotta hän saisi varkaan kiinni itse teossa.

Tapauksesta on tiedottanut The Dodo-sivusto.

Puutarhurin painajainen

Puutarhuri oli valmis tekemään kaikkensa suojellakseen puutarhaansa. Jeff ei kuitenkaan osannut odottaa, että nauhalta paljastuisi suloinen metsämurmeli. Metsämurmelit ahmivat kesällä ravintoa, jotta ne pärjäävät koko talven.

Videolla näkee selvästi, kuinka metsämurmeli maistaa puutarhasta löytämiään herkkuja. Puutarhuri oli todella iloinen nähdessään varkaan olevan suloinen ja viaton metsämurmeli. Hän oli siinä uskossa, että naapurin lapset olivat kaiken takana.

Metsämurmeli

Jeff antoi metsämurmelin nimeksi Chunk. Puutarhuri teki jopa Chunkille oman Instagram-tilin, jossa ihmiset voivat seurata sen vauhdikasta elämää.

Nämä videot ovat saavuttanut suuren suosion internetissä. Kyseinen video on sulattanut kaikkien katsojien sydämet. Chunk katsoo suoraan kameraan syödessään vihanneksia. Metsämurmelit ovat todella suloisia otuksia, vaikka ne tekevätkin tuhoja puutarhassa.

Katso videot:

Todella suloinen eläintarina! Oletko sinäkin törmännyt metsämurmeliin?

Jaa tämä tarina kaikille ystävillesi!