Poliisit pelastivat pelokkaan koiran kuumasta autosta – koiranomistajan reaktio on saanut internetin kiehumaan raivosta

Nyt on taas se aika vuodesta, kun viranomaiset varoittavat koiranomistajia hellepäivien vaaroista. Se on todella surullista, että koiranomistajat jättävät lemmikkinsä kuumaan autoon.

Tohtori Ernie Wardin mukaan se on todella vaarallista jättää koira lämpimään autoon, vaikka ikkuna olisikin osittain auki. Auton sisälämpötila voi yhtäkkiä nousta niin korkeaksi, ettei koiran elimistö siedä sellaista kuumuutta.

Viime aikoina on myös uutisoitu tapauksista, joissa koira on kuollut lämpöhalvaukseen kävelylenkin päätteeksi.

Koiranomistaja Tina oli ulkoiluttamassa koiraansa aurinkoisessa Coloradossa, kun hän huomasi epätoivoisen koiran haukkuvan autossa.

Tapauksesta tiedotti ensimmäisenä KDVR News-sivusto.

Kuva: KDVR News

Tina ei voinut jättää koiraa yksin autoon, joten hän päätti soittaa poliisit paikalle.

Koira oli tässä vaiheessa jo hieman paniikissa ja se liikkui takapenkillä edestakaisin. Koira yritti epätoivoisesti etsiä sellaista paikkaa autosta, joka ei olisi niin kuuma.

Tina odotti auton vieressä poliisien saapumista ja hän näki omin silmin, miten paljon koira kärsi kuumuudesta.

Kuva: KDVR News

– Sydämeni särkyi, kun näin koiran kärsivän, sanoi Tina KDVR News-sivuston mukaan.

Auto oli lukossa, mutta poliisit saivat vapautettua koiran kuumasta autosta. Koiranomistaja palasi takaisin autolleen, mutta hän ei näyttänyt välittävään lainkaan tapahtuneesta.

– Ei minua kiinnosta. Teillä ei ole muuta tekemistä, kun ahdistella minua ja minun koiraani, sanoi koiranomistaja.

Koiranomistaja ei kuunnellut poliiseja, vaikka he vain halusivat kertoa lämpöhalvauksen vaaroista. Poliisit joutuivat antamaan koiranomistajalle kirjallisen varoituksen. Koiranomistaja voi saada syytteen eläinrääkkäyksestä, mikäli hän vielä jättää koiransa yksin kuumaan autoon.

Koiranomistajien tulisi ottaa nämä varoitukset tosissaan, sillä hellepäivät ovat koituneet monen koiran kohtaloksi.

Kuva: KDVR News

Jaa tämä artikkeli ystävillesi varoittaaksesi kuumuuden vaaroista!