Poliisit asensivat vesi- ja ruoka-asemia ympäri kaupunkia kodittomille koirille – auta meitä kunnioittamaan heitä

Pienen Tacanan kaupungin poliisit Perussa ovat nähneet kaikenlaisia keinoja, joilla ihmiset yrittävät vahingoittaa eläimiä.

Poliisit ovat vuosien varrella joutuneet todistamaan useita erilaisia keinoja, joilla paikalliset haluavat vahingoittaa ja tappaa kaduilla eläviä kodittomia eläimiä – he ovat löytäneet esimerkiksi kasoittain koiranruokaa, jonka sisältä on löytynyt lasinsiruja.

Valitettavan monet eläimet ovat myös joutuneet näiden julmien ansojen uhreiksi etsiessään hädissään ruokaa.

Tästä johtuen kaupungin poliisit halusivatkin keksiä ratkaisun ongelmaan. Niinpä he päättivät asentaa poliisiaseman lähistölle useita kappaleita vesi- ja ruokapisteitä, joista nälkäiset eläimet voisivat hakea turvassa ruokaa.

Kuva: Facebook

Nämä ruoka-asemat toimivat suurien putkien avulla, jotka on täytetty ruualla ja vedellä.

Ensimmäinen asema rakennettiin lokakuussa 2017 ja sen jälkeen siitä on tullut valtava hitti. Monet kaupungin koirista osaavat nyt matkata poliisiasemalle, jos ne eivät ole onnistuneet löytämään ruokaa tai juomaa muualta. Siellä ne tietävät saavansa vatsansa täyteen turvallisesti.

Kuva: Facebook

Alla olevalla videolla voit nähdä, kuinka kulkukoira nauttii puhtaasta juomavedestä ja ruuasta yhdestä näistä ruoka-asemista:

Exit mobile version