Poliisi lähestyy tien reunalla istuvaa poikaa – ymmärtävät heti tilanteen vakavuuden

Poliisit käyvät läpi pitkän koulutuksen ja oppivat vuosien aikana haistamaan kaiken laittoman toiminnan ympäristöstään. He ovat tietysti kuitenkin vain ihmisiä, joten on ymmärrettävää, että välillä heille tapahtuu virhearvioita.

Tässä kyseisessä tapauksessa kävi juuri niin, että poliisit olettivat heti pahinta, mutta tilanne osoittautuikin täysin toiseksi. Onneksi tällä kertaa tapahtumilla ei ollut vakavia seurauksia – vaan itseasiassa täysin päin vastoin.

Tässä on Christopher Felix.

Hän on 19-vuotias opiskelija Brooklyn Parkista Yhdysvalloista – ja tämän sydäntä lämmittävän eläinpelastustarinan sankari.

Kuva: Facebook / Christopher Felix

Muutama päivä sitten Christopher oli ajamassa autollaan, kun hän huomasi edellään tielle juoksevan oravan. Pieni eläin katosi hänen autonsa alle vain ilmestyäkseen pian hänen taustapeileistään katsottuna elottomana pallona tien reunustalle.

Sen sijaan, että Christopher olisi vain jatkanut matkaansa, hän päätti pysähtyä ja tarttua välittömästi toimeen.

– Minusta tuntui aika pahalta, kun ymmärsin mitä oli tapahtunut, hän kertoo The Dodo -sivustolle.

– Ajattelin vain auttavani oravaa, sillä omassa mielessäni se oli ainoa oikea ratkaisu tuolla hetkellä. Poloinen orava ei pystynyt liikkumaan, joten nostin sen hanska kädessä pois tieltä ja siirsin sen heinikkoon. Sen jälkeen yritin painella sen rintaa elvytyksenä, hän jatkaa.

Pelasti hengen

10 minuutin elvytyksen jälkeen Felixin toiminta kiinnitti paikallisen poliisin huomion, jotka pysähtyivät paikalle selvittämään tilannetta.

Yhden poliiseista kehokamera tallensi koko seuraavan tapahtumasarjan:

A squirrel tale

A story about a squirrel…

Posted by Brooklyn Park, MN – Police Department on Thursday, October 4, 2018

Poliisit saapuivat paikalle epäileväisinä kuvitellen tapaukseen liittyvän jonkin rikoksen, mutta tunnelma kääntyi päälaelleen hyvin nopeasti. Kävi nimittäin ilmi, että Christopher oli pelastanut tuon pienen oravan hengen.

Sillä hetkellä, kun pieni orava palasi tajuihinsa, paikalle saapuneet poliisit yhtyivät riemuissaan juhlimaan yhdessä nuoren Felixin kanssa.

Kuva: Facebook / Brooklyn Park, MN – Police Department

Tuollainen pieni orava ei toki tarkoita välttämättä paljoa monille ihmisille, mutta Christopherille sen pelastaminen oli tärkeää.

– Olin hyvin iloinen saadessani auttaa jotain niin pientä. Kyse on elämästä, jonka onnistuin pelastamaan, hän sanoi.

– Onneksi olin paikalla auttamassa sitä tuossa tilanteessa. Olin onneni kukkuloilla saatuani auttaa ja niin olivat myös poliisit, jotka näkivät koko tilanteen kanssani.

Miten mahtavasti toimittu Felix! Tykkää ja jaa tätä uutista Facebookissa, jos sinunkin mielestäsi tämä nuori mies ansaitsee suuret aplodit hienosta työstään ja sankarillisista toimistaan!