Poika kirjoitti kirjeen ja jätti pentunsa eläinsuojaan – riipaisevat sanat saavat kyyneliin

Valitettavasti läheskään kaikki maailman lapset eivät saa kasvaa turvallisessa ja rakastavassa ympäristössä.

Tämän tapauksen poika on yksi heistä, mutta hän ei myöskään ollut ainoa perheessään, joka joutui kärsimään tilanteesta. Siksi hän päättikin tehdä jotain liikuttavaa pentunsa puolesta.

Kaikki sai alkunsa, kun 12-vuotias meksikolainen Andres sai kauan toivomansa koiranpennun.

Poika kuvitteli ensin, että koiranpentu ilahduttaisi koko perhettä ja parantaisi tilanteen, eikä hänen äitinsä olisi niin surullinen tai isä niin väkivaltainen.

Niin ei kuitenkaan käynyt. Päin vastoin.

Sen sijaan, että hänen väkivaltainen isänsä olisi purkanut vihaa Andresiin tai tämän äitiin, hän alkoi nyt kohdistaa aggressioitaan tuohon pieneen viattomaan koiranpentuun.

Ymmärsi tilanteen olevan kestämätön

Andres, joka rakasti pientä koiranpentuaan yli kaiken, ymmärsi heti, ettei perheen tilanne ollut sopiva eläimelle. Pentu oli vaarassa, eikä se voinut jäädä heidän luokseen.

Niinpä Andres joutui tekemään vaikean päätöksen.

Hän keskusteli asiasta äitinsä kanssa ja kaksikko tuli yhdessä siihen johtopäätökseen, että heidän oli saatava pentu ulos perheen kodista niin, ettei isä huomannut sitä.

Nos dejaron este.perrito afuera del.refugio, dentro de una caja, con una nota y un peluche 😪.La nota fue escrita por un…

Posted by Xollin on Thursday, February 13, 2020

Andresilla oli kiire, sillä hän ei halunnut pennun joutuvan kärsimään hetkeäkään liikaa. Heti seuraavana aamuna isänsä lähdettyä töihin, poika kirjoitti lyhyen viestin paperille ja laittoi sen pahvilaatikkoon yhdessä koiran suosikkilelun kanssa.

Hän otti laatikon ja pennun mukaansa lähtiessään kouluun. Matkan varrella hän pysähtyi paikallisen eläinsuojelujärjestön ovelle ja jätti pennun pahvilaatikossa sen ovelle.

Satutti häntänsä

Järjestön vapaaehtoiset löysivät laatikon nopeasti ovelta ja ottivat siellä olleen pienen pennun talteen. Silloin he huomasivat mukana olleen kirjeen, jonka 12-vuotias poika oli kirjoittanut.

Näin siinä luki:

Minun nimeni on Andres ja olen 12-vuotias. Äitini ja minä päätimme yhdessä, että jätämme pentuni teille. Teimme tämän isäni selkäni takana, sillä hän olisi myynyt koiran. Hän aina hakkaa ja potkii sitä. Kerran hän potkaisi sitä niin kovaa, että se satutti pienen häntänsä. Toivottavasti te voitte auttaa sitä ja huolehtia siitä. Tässä on sen suosikkilelu, jotta se ei koskaan unohtaisi minua, poika kirjoitti.

Henkilökunta oli huomannut heti, että koira oli selvästi loukkaantunut ja kirjeen luettuaan he näkivät hännästä pojan puhuneen totta.

Nos dejaron este.perrito afuera del.refugio, dentro de una caja, con una nota y un peluche 😪.La nota fue escrita por un…

Posted by Xollin on Thursday, February 13, 2020

Eläinlääkäri tarkasti koiran huolellisesti ja he huomasivat, että sen häntä oli itseasiassa murtunut. Siltä löydettiin myös paljon loisia, jotka piti hoitaa lääkkeillä.

Toipuminen sujui kuitenkin hyvin ja heti kun sen häntä oli parantunut, pentu alkoi voida myös yleisesti paremmin. Se vaikutti ymmärtävän, että sen entinen omistaja – tuo pieni poika – oli pelastanut sen antamalla sille mahdollisuuden parempaan elämään.

Pentu sai nimekseen Rene.

Tuhannet ylistävät pojan rohkeutta

Eläinsuojelujärjestö kertoi tapauksesta Facebookiin jakamassa viestissä, joka tavoitti nopeasti tuhansia ihmisiä. Tähän mennessä kirjoitus on saanut jo yli 2700 reaktiota ihmisiltä.

Koiran adoptoivan henkilön pitäisi ottaa yhteyttä tuohon lapseen, jotta hänen ja koiran suhde voisi jatkua, eräs kirjoittaa.

Minä toivon, että joku auttaa tuon pojan ja hänen äitinsä pois tuosta tilanteesta. Toivottavasti hän saisi pentunsa takaisin. Pienellä pojalla on suuri sydän ja äiti on kasvattanut hänet oikein, toinen jatkaa.

Haluaisin välittää ihailuni tälle lapselle. Tuo oli varmasti todella raskas päätös tehtäväksi. Näyttää, että olet oikea eläinten ystävä ja tiedätkö mitä? Sinä sait minut kyyneliin ja haluan sinun tietävän, että teit parhaan mahdollisen ratkaisun, kirjoittaa kolmas.

Pojan henkilöllisyys ei selvinnyt

Vain kolmen viikon jälkeen Rene-koira löysi itselleen uuden rakastavan kodin, jossa se elää ja voi hyvin tänäkin päivänä.

Eläinsuojelujärjestön mukaan koiran hengen pelastaneen pojan henkilöllisyydestä ei kuitenkaan ole mitään tietoa.

Pidetään sormet ristissä, että tuo poika ja hänen äitinsä ovat turvassa ja voivat hyvin.

Hänen epäitsekäs tekonsa ansaitsee kaiken mahdollisen kunnioituksen. Paina peukkua ja JAA tätä, jos olet samaa mieltä.