Perheensä hylkäämä koiranpentu oli joutua lopetettavaksi – pelastettiin uuteen kotiin viime hetkellä

Ennen lemmikin hankkimista kannattaakin selvittää, että mitä kaikkea se vaatii. Se on kuitenkin hyvin surullista, että ihmiset tekevät suuria päätöksiä miettimättä asiaa loppuun asti. Koiranpentu nimeltään Jordy oli asunut perheensä kanssa kaksi kuukautta ennen kuin koiranomistaja teki julman päätöksen.

Koiranomistaja vei pennun eläinsuojeluyhdistykseen. Hän toivoi, että joku adoptoisi koiranpennun välittömästi. Muussa tapauksessa koiranomistaja oli valmis lopettamaan pentunsa. Eläinsuojelussa ei nimittäin ole tarpeeksi tilaa kaikille koirille.

Koiranomistaja hylkäsi pentunsa ikävällä tavalla. Eläinsuojeluyhdistys teki kaikkensa löytääkseen koiralle uuden perheen. Jordy-koira pelastui viime hetkellä, kun eräs perhe päätti antaa koiralle mahdollisuuden parempaan elämään. Toivotaan, että perhe pitää koiranpennusta huolta.

Kaikki koirat ansaitsevat rakkautta ja huolenpitoa. Lemmikin hankkiminen ei saisi olla mikään päähänpisto, koska se voi muussa tapauksessa kostautua ikävällä tavalla.

Katso video:

Onneksi Jordy-koira sai rakastavan adoptioperheen!

Jaetaan yhdessä tätä tarinaa kaikille!

Exit mobile version