Perhe vie koiran lopetettavaksi – myöhemmin työntekijöille paljastui kammottava totuus

Kun Rocky tuotiin eläinsuojaan, oli se todella pahassa kunnossa. Ennen kaikkea koira oli todella hämillään, eikä ymmärtänyt, että mistä oikein oli kyse – se näytti vain odottavan, että sen omistajat tulisivat takaisin hakemaan sen kotiin.

Kukaan työntekijöistä ei tiennyt miksi omistajat halusivat luopua koirasta, muuta kuin, että he sanoivat koiran olevan liian vanha.

Työntekijät kuitenkin huomasivat, että Rockylla ei ollut kaikki kunnossa. Ne veivät koiran toisen eläinärjestön hoiviin, jossa koiraa hoidettiin muun muassa allergian takia, kirppujen takia sekä sydänmatotartunnan takia.

Koira parka oli todella aliravittu ja se pelkäsi toisia koiria todella paljon.

Lääkärihoidon jälkeen koira vietiin toipumaan eläinsuojelujärjestön tiloihin.

Kun Rockyn parantumisprosessi alkoi, saivat työntekijät huomata, että vaikka koira olikin vanha, oli se siitäkin huolimatta täynnä energiaa.

Sen hoitoa oli vain laiminlyöty liian pitkään, joka sai koiran voimaan huonommin ja näyttämään vanhemmalta mitä se oikeastaan edes oli.

Rocky on todella kiltti koira ja saatuaan sairautensa hoidettua, se näyttää silminnähden onnellisemmalta, mitä se oli kun sen entiset omistajat toivat sen lopetettavaksi.

Onneksi eläinsuojelujärjestön työntekijät osasivat olla tarkkana ja huomasivat, että koiralla on vielä monta elinvuotta jäljellä.

Nykyään Rocky voi hyvin ja se asuu uuden perheensä luona toivottavasti vielä monta onnellista vuotta.

Jaa tämä juttu kaikille ystävillesi, jotta kukaan koira ei joutuisi kokemaan samaa pelottavaa kohtaloa, kuin Rocky. 

Exit mobile version