Perhe adoptoi kodittoman koiran – koira oli valmis uhraaman oman henkensä taaperon vuoksi

On todella hienoa huomata, että monet perheet ovat viimeaikoina ottaneet kodittomia koiria osaksi perhettä. Eläinsuojelu tiedottaa jatkuvasti, että kodittomien eläinten määrä on lisääntynyt viime vuosien aikana ja siksi onkin todella tärkeää, että ihmiset auttavat parhaansa mukaan. Kaikki eläimet ansaitsevat turvallisen kodin.

Khan-koira oli todella huonossa kunnossa, kun se hylättiin ja päätyi eläinsuojeluun. Catherine Svilicic huomasi Khan-koiran ja tykästyi koiraan samantien. Cahterine halusi tarjota koiralla rakastavan kodin, jossa sen ei tarvitsisi pelätä tai nähdä nälkää.

Khan-koira oli ehtinyt asua uuden perheensä luona vain neljä päivää, kun tapahtui jotain todella ihmeellistä.

 

Kuva: Facebook

Perheen äiti mietti kyllä hetken koiran ottamista, sillä hän ei ollut varma siitä, miten koira ja taapero tulisi toimeen keskenään. Khan on aika iso koira, mutta perhe ei voinut kuvitellakkaan koiran olevan vaaraksi tytölle.

Koira oli todella suloinen ja totteli hienosti perheen käskyjä.

Catherine oli tyttärensä ja koiransa kanssa pihalla viettämässä aikaa. Yhtäkkiä koira alkoi käyttäytymään aggressiivisesti taaperoa kohtaan. Catherine ei ymmärtänyt, että mistä oli todellisuudessa kyse.

Kuva: Youtube

– Koira oli todella keskittynyt ja käyttäytyi aggressiivisesti tytärtäni kohtaan, kertoi Catherine.

Catherine huomasi koiran tönivän ja käyttäytyvän kummallisesti tyttöä kohtaan. Perheen äiti kuuli koiran äänehtivän kovaan ääneen.

Kuva: Facebook

– Ymmärsin nopeasti, että miksi koira oli toiminut tuolla tavalla.

Koira oli nähnyt käärmeen läshetyvän taaperoa. Khan-koira oli valmis uhraamaan henkensä tytön puolesta.

Käärme puri koiraa, mutta onneksi tyttö ei kuitenkaan loukkaantunut tilanteessa.

– Khan juoksi sisälle ja lyyhistyi maahan, kertoi Catherine.

Catherine vei koiran välittömästi eläinlääkäriin, jossa puremaa hoidettiin nesteytyksellä ja kipulääkeillä.

Koira pelasti tytön ja ansaitsee kaiken kunnian! Tämä koira on kyllä ansainnut paikkansa perheessä.

Kuva: Facebook

Jaa tämä artikkeli eläinrakkaille ystävillesi!