Pelastustyöntekijät löysivät kaksi koira järkyttävästä paikasta – tiesivät, että nyt tulee toimia nopeasti

Koirat Cola ja Pepsi elivät kahdestaan kalifornialaisen sillan alla, tarkemmin sanoen viemäriputkessa moottoritien alla.

Kukaan ei tiedä miten ne sinne päätyivät tai kuinka pitkään ne siellä elivät, mutta jossakin vaiheessa eläinten pelastusjärjestö Hope For Paws sai niistä tiedon.

Järjestön ihmiset päättivät ottaa nämä ihmisiä vieroksuvat koirat huostaansa. Aluksi ne vaikuttivat jopa hieman vihamielisiltä, mutta pian niiden todellinen luonne paljastui.

Päästäkseen koirien luokse, järjestön edustajien oli kömmittävä niiden ahtaaseen ja pimeään kotinurkkaukseen.

Cola ja Pepsi olivat kauhuissaan kun ne näkivät ihmisten lähestyvän. Niitä lähestynyt mies oli kuitenkin huolellinen ja yritti parhaansa mukaan olla säikäyttämättä niitä.

Vaikka nämä kaksi koditonta hauvaa olivat ymmärrettävästikin hyvin epäluuloisia, eivät ne kuitenkaan vaikuttaneet vaarallisilta.

Uroskoira perääntyi ja asettui naaraskoiran eteen suojellakseen sitä. Tämä ele sai koirien pelastajat heltymään.

Järjestön ihmiset olivat koirien kanssa todella varovaisia ja he käyttivät ruokaa saadakseen niiden luottamuksen. Siihen tarvittiin runsaasti kärsivälliyyttä, mutta pian ne kiinnostuivatkin makupaloista. Voi olla, että ne oli hylätty tienvarteen, mutta nyt ne alkoivat taas päästää ihmisiä lähelleen.

Lopulta koirat saatiin pois niiden pimeästä ja pelottavasta majapaikasta. Sitten ne pääsivät odottamaan niille luvassa ollutta muodonmuutosta. Kaikista eniten ne tietysti nauttivat siitä että ne saivat viimeinkin reilusti ruokaa!

Heti kun ne oli hoidettu kuntoon, koirat pääsivät adoptoitavien eläinten joukkoon. Ei kulunut pitkään ennen kuin kaksikko pääsi uuteen kotiin jatkamaan elämää yhdessä. Koirasisarusten välinen suhde oli niin tiivis, että ne haluttiin pitää yhdessä jatkossakin.

 

Ihanaa, että tämä suloinen kaksikko saatiin pelastettua ja ne löysivät kivan kodin. Jaa tämä juttu Facebookissa!

 

Lue lisää aiheesta...